Vaikka hänellä oli sellaisia neuvonantajia kuin Hjalmar Neiglick ja Herman Bang, lähti hän Suomesta tunnesyistä eikä kylmän ja viisaan harkinnan jälkeen. Kirjeissään hän syyttää kotimaansa oloja ja ihmisiä, hän tukehtuu täällä vallitsevaan ahtauteen, hänet on pakotettu asumaan hotellissa. Hänellä ei ole vähintäkään tietoa, mihin hän ulkomailla asettuisi taidettaan harjoittamaan. Hän lähti suinpäin, suurellisen ja mielettömän vaiston ohjaamana.
Tämä Ida Aalbergin lähtö koitui kuitenkin hänelle voitoksi, joskaan ei sellaiseksi kuin hän ehkä itse olisi halunnut. Vaikka hän ponnisteli varsin vääjäämättömästi saavuttaakseen itselleen ulkomailla suuren taiteilijan nimen, ei voi katsoa hänen siinä onnistuneen. Matka muodostui hänelle, ankarassa katsannossa, pikemmin monipuoliseksi opintomatkaksi kuin suureksi valloitusretkeksi.
* * * * *
Suomalaisen teatterin historian lehdillä loistaa sangen kirkkaana Ida Aalbergin menestys Tukholmassa keväällä 1885, jolloin hän suomenkielellä näytteli Kuninkaallisessa teatterissa Ofeliaa, vastanäyttelijänään, Hamletin osan esittäjänä, kuuluisa italialainen Ernesto Rossi. Se oli melkein samanlainen sensatsioni ja triumfi kuin oli ollut Unkarissa 1880. Ainoa näytäntö, jossa Ida Aalberg Tukholmassa sai esiintyä, muodostaa kokonaisen draaman hyvine ja pahoine henkineen, juonitteluineen ja lopullisine voittoineen. Ellen Nervanderille lähettämässään kirjeessä Ida Aalberg sentään itsekin tyytyy niukkaan kuvaukseen:
»Oma Ellen!
Olen voittanut! Monen katkeran kyyneleen, monen nöyryytyksen jälkeen olen voittanut. On surullista, että poliittista asemaamme ei täällä lainkaan käsitetä. Tunsin joka hermosäikeelläni, kuinka ne uhkasivat suomen kieltä sekä teatterin ulko- että sisäpuolella. Kuinka paljon minä sainkaan niellä! Siitä tulisi kokonainen kirja, mutta en uskalla panna paperille yksityiskohtia. Rossi piti Italian lähetystön jäsenille näytännön jälkeen illalliset, joihin teatterin jäsenistä minut yksin oli kutsuttu. Hän esitti samppanjamaljan nuorelle taiteilijalle, joka lähtee maailmaan ja jolle kaikki vielä on avoimena — hän itse jo vähitellen saa lopettaa. Kuljen kuin unessa. Kuinka onnellinen minä olen, kuinka kiitollinen Jumalalle ja ihmisille. — Kuningas sanoi, että olin ihmeellinen ilmestys.
Sinun pieni Ofeliasi.»
Että Ida Aalberg uhkapelissään todella voitti panoksensa, näkee sanomalehtiarvostelujen sangen suuresta suopeudesta. Ludwig Josephson, Tukholman Uuden teatterin johtaja, joka jo 1880 oli Münchenissä tutustunut suomalaiseen näyttelijättäreen — hän oli ollut mukana Ibsenin päivällisillä — tämän »Hamlet» esityksen jälkeen pyytämällä pyytää Ida Aalbergia oman teatterinsa jäseneksi. Tie Ruotsin pääkaupunkiin on nyt auki, hän kirjoittaa. Ei ole syytä pelätä edes Suomen murretta, Josephson lupaa itse auttaa kielessä. »Me tarvitsemme Ruotsissa Teidän avustustanne: Teillä on kaikki ne näyttelijäominaisuudet, jotka meidän näyttelijättäriltämme puuttuvat; me kaipaamme suurta näyttelijätärtä — ja Teistä minä toivon sellaista.» Hän lupaa Ida Aalbergille hyviä osia: Gretchenin, Jane Eyren, Julian ja, mahdollisesti, Homsantuun (»Hoppetossa») osat. — Ennen Tukholman Ofelia-tulkintaa Josephson ei ollut ollut halukas suostumaan Ida Aalbergin pyyntöön päästä Uuden teatterin jäseneksi.
Ernesto Rossista Ida Aalberg Tukholmassa sai itselleen hartaan ystävän ja suosijan. Vanha näyttelijä puhui hänelle vakavasti suuren taiteen tien vaikeudesta ja neuvoi häntä sanoilla: »Soyez sage, olkaa viisas. Tullakseen suureksi taiteilijaksi ihmisen tulee pitää itsensä kurissa. Menneisyys sitoo ja ehkäisee taiteilijaa, jonka tulisi olla aina vapaa.» Näin puhui Rossi, ja hänen sanojaan Ida Aalberg muisteli lämpimin mielin vielä elämänsä viimeisenä kesänä.
Jo ennenkuin Josephson teki tarjouksensa, Ida Aalberg oli lisännyt mainettaan Skandinaviassa esiintymällä Ibsenin kotimaassa Noorana. Kristianiassa hän ensimmäistä kertaa elämässään näytteli ruotsinkielellä ja kertoo yrityksestään Ellen Nervanderille: