Herman Bang kirjoitti »Tilskuerenissa» esityksen johdosta m.m.:
»Ida Aalberg jätti taiteensa energialla tanskalaiset kilpailijattarensa kauas jälkeensä. Tämä nainen, joka ei ole vailla virheitä, tietää erään salaisuuden — salaisuuden, miten meitä on hallittava. Hän pakottaa meidät puolelleen silloinkin, kun olemme hänen kanssaan eri mieltä. Katseemme kohdistuu lopultakin vain hänen kasvoihinsa ja korvamme kaipaa lakkaamatta hänen äänellään lausuttuja sanoja.
Ruhtinatar Zilahina hän vaikutti enimmän taiteensa ylhäisellä ryhdillä ja sen suurella ilmeellä. Juuri sillä hän löi rva Oda Nielsenin maahan. Kun hän kutsui Michelin tilille, hän vaikutti pidätetyllä, hallitulla, suorastaan fyysillisellä voimallaan, joka sai meidät vapisemaan Michelin tavoin. Ja kun purkaukset tulivat, kannatti niitä voitollisesti tuo notkea ruumis. Tässä hän voitti rva Betty Henningsin vähäverisen rakenteen, joka suurissa kohtauksissa aina vie hengästymiseen.
Ja molemmat vertailut meikäläisiin primadonniin antoivat tulokseksi tämän voitosta ylpeän kuvan Ida Aalbergista: Ruhtinatar Zilah, voimakas, joka hermo, joka lihas jännittyneenä, heiluttelee piiskaa Michel Meukon hartioiden yläpuolella.»
Marsan osan suoritusta »Ruhtinas Zilahissa» kuvaa tukholmalainen »Nya
Dagligt Allehanda»:
»Neiti Ida Aalbergin esiintyminen Casinossa viime tiistaina oli todellinen triumfi. Näyteltiin »Ruhtinas Zilah» — sen niminen on Jules Claretien romaani ja draama — melodraamallinen historia, jonka rinnalla semmoinen tehdastuote kuin »Herra Derblayn avioliitto» on mestariteos.
Neiti Aalberg ei valloittanut yleisöä heti. Hän oli soma, mutta ei tarpeeksi soma, sanottiin, kun hän ensi näytöksessä käveli ja keskusteli. Hän puhui ruotsia, t.s. sanoi ruotsalaisia sanoja suomalaiseen tapaan korostaen. Kööpenhaminalaiset nyt kylläkään eivät ole kovin tarkkoja Tukholman murteeseen nähden, mutta tämä Hämeenlinnan kieli tuntui sentään kovin pahalta. Sitäpaitsi sitä oli vaikea ymmärtää. Mutta seuraavien näytöksien kiihkeissä kohtauksissa neiti Aalberg kohosi. Kieli unohtui ilmeen vuoksi, ymmärrettiin, ja tunnettiin, tunnettiin — —.
* * * * *
Ihailtiin hänen voimaansa, sisäisten kohtien syvyyttä, intohimon suuruutta. Havaittiin mahtava luonne, mutta samalla erinomainen, hallitseva taide. Ei mitään viileyttä, ei raakuutta eikä liioittelua »naturalismissa».
Ja puheenparsi unohtui, koska itse ääni on äärettömän suloinen ja hurmaava, vaikkakin hyvin voimakas. Mimiikki oli yhtä suurenmoinen, sen muodosti ilmeikäs suu ja ihmeelliset silmät, joiden väri vaihtuu vaaleasta tummaan aina tunnelman ja paatoksen mukaan.