* * * * *
Hän ei ollut tavallinen. Hän oli kuin muotokuvakokoelma, tänään toista, huomenna toista. Hänen persoonallisuutensa oli niin vivahdusrikas, että hän sai epävarmaksi jokaisen, joka tuli hänen läheisyyteensä. Usein ihmetteli hän itsekin tätä ominaisuuttaan. Hän saattoi olla hyvin rakastettava, iloinen, lapsellinen, melkeinpä naivi, mutta vähäistä myöhemmin hän taas vaikutti kypsyneeltä, sulkeutuneelta, kylmältä naiselta. Herrat häntä kovin ihailivat. Hänellä oli oma tapansa heidän suhteensa. Hän veti heitä puoleensa arvoituksellisella, kummallisella olemuksellaan. Hän osasi myöskin säilyttää valtansa heihin, hän näytti heille lakkaamatta uusia sielunvivahduksia ja uusia kasvoja, jotka herättivät heidän mielenkiintoaan. Mutta tämän ohessa oli hänessä jotain muutakin, josta ei kukaan saanut selvää. – – –
Hän oli yksinään maailmassa. Hän tapasi erään kirjailijan, jota hän aikaisemmin oli paljon ajatellut ja jota hän oli ihaillut, kuten monia muitakin. Tämä mies oli viisas, ironinen, kylmä, häntä vihattiin ja hänestä pidettiin, mutta häntä kohtaan tunnettu viha oli ehkä suurempi kuin rakkaus. Tällä miehellä oli tapana osoittaa ylemmyyttään äänensä sävyllä ja eräällä ominaisella kädenliikkeellä, joka helposti loukkasi ihmisiä. Tämä mies laski leikkiä ihmisten heikkouksista, leikki niiden kanssa kuin kissa hiiren kanssa. Tämä mies nauroi niin herttaisesti ja niin katkerasti sille kullalle, jolla ihmiskunta niin kernaasti itseään kultaa. Tämä mies oli intohimoisen kiihkeä, egoisti, — mutta välillä taas melankolinen, raskasmielinen, pilkallinen, hermostuneen eloisa, iloinen, mutta ilo oli jäistä iloa. He olivat tuttavia, mutta kuitenkin toisilleen täysin tuntemattomia. He olivat molemmat kaksoisluonteita omalla tavallaan. Se oli lyhyt ja kiihkeä tuttavuus, ilman aikaa ja ilman valmistelua.» – – –
XI.
LAURI KIVEKÄS.
Millainen oli Ida Aalberg ihmisenä ja siveellisenä luonteena?
Kuva hänestä ei ole vielä vakiintunut. Vielä elää lukuisa joukko henkilöitä, jotka tahtoisivat nähdä pyhimysglorian hänen kulmillaan. On myöskin toisia, joille hän lähinnä on demoninen ja itsekäs voima. Arka huhu on koettanut sovittaa häneen tarinaa suuresta rikollisesta ja miehensä myrkyttäjästä.
Lauri Kivekäs muodostaa Ida Aalbergin elämässä sen episodin, jonka johdosta hänen ihmisarvoaan lienee ankarimmin punnittu.
Niiden taholta, jotka ovat nähneet Ida Aalbergissa itsekkyyden, egosentrisyyden puhdasverisen edustajan, on selitetty, että hän kylmien laskelmien mukaan otti aviokseen tämän tulevaisuuden miehen ja että avioliitto — ennen kaikkea Ida Aalbergin taiteilija-suuruudenhulluuden vuoksi — oli syvästi onneton.
Lähempi tutustuminen Lauri Kivekkään ja Ida Aalbergin suhteeseen on lohdullinen. Se näyttää kummankin luonteen varsin edullisessa valossa. Ida Aalbergin naisellisuus ja ihmisyys ilmenee siinä mitä kukkeimmassa muodossa. Heidän yhteinen historiansa sisältää rikkaan sarjan ilmauksia vilpittömyydestä, uskollisuudesta, hyvyydestä ja tasavertaisesta toveruudesta.