Kööpenhaminasta käsin Ida Aalberg oli tehnyt kaksi vierailumatkaa Suomeen, ja menestys oli kummallakin kerralla ollut niin ehdoton, vastaanotto niin lämmin ja suurenmoinen, että se ei ollut voinut olla tehoamatta taiteilijaan. Hänelle sanottiin suoraan, että kotimaa odotti hänen apuaan ja työtään, häntä ylistettiin, houkuteltiin ja rukoiltiin. Suomalainen teatteri ei tullut toimeen ilman häntä.
Kyllästyneenä teatterirettelöistä Tanskassa Ida Aalberg keväällä 1887 palasi Suomeen ja liittyi jälleen Suomalaisen teatterin jäseneksi. Hän vietti kesää Hangon kylpylaitoksessa ja täällä hän meni salakihloihin Lauri Kivekkään kanssa.
He eivät olleet eilispäivän tuttavia. He olivat tutustuneet toisiinsa jo 1874, Janakkalan iltahuvien aikana.
Myöhemmin, avioliittonsa aikana, Ida Aalberg ja Lauri Kivekäs joskus huvittivat vieraitaan näyttelemällä pientä komediaa, jonka sanoivat olevan heidän omasta elämästään. Tuon näytelmän sisältö oli sellainen, että nuori ylioppilas Gustaf Laurentius Stenbäck koetti Leppäkosken asemalla saada aikaan keskustelua erään perin naivin ja lapsellisen tytön kanssa, joka juuri karkasi kotoaan yhtyäkseen kuljeskelevaan teatteriseurueeseen. Kappaleen komiikka aiheutui siitä, että kunnollista keskustelua ei syntynyt, koska tyttö oli yrmeä ja pahantuulinen.
Syksyllä 1880 pohjalaisen osakunnan v.t. kuraattori Lauri Kivekäs oli ensimmäinen, joka Helsingin asemalla sai puristaa Ida Aalbergin kättä, hänen, joka kansallissankarin tavoin palasi voitolliselta valloitusretkeltä Unkarista. Seuraavina kuukausina he olivat paljon yksissä, ja — koska toisena osallisena oli näyttelijätär — heidän seurustelunsa koetti nytkin pukeutua draamalliseen muotoon. He leikkivät komediaa, jossa esiintyvien henkilöiden nimet oli otettu eräästä kuuluisasta ulkomaalaisesta tragediasta. Tässä komediassa Lauri Kivekäs kulki nimellä Ferdinand Lassalle, Ida Aalberg nimellä Helene von Dönniges. Nämä nimet oli otettu kuuluisan saksalaisen sosialistijohtajan Ferdinand Lassallen elämäntarinasta, joka 1864 oli päättynyt väkivaltaiseen kuolemaan, kaksintaisteluun. Helene von Dönniges oli nuori ylimysnainen, joka oli ollut lähin aihe Lassallen turmioon. Alkuperäisessä historiassa esiintyy tärkeänä henkilönä vielä kreivitär Sophie von Hatzfeld, Lassallen vanhempi ystävätär. Sitä osaa sai suomalaisessa komediassa esittää Vivi Malm, Tanskan Turussa olevan konsulin rouva. Rouva Malm ei osannut suomea, mutta kirjoitti Kivekkäälle näihin aikoihin mitä kiihkeintä fennomaniaa uhkuvia kirjeitä.
On useita todistuksia siitä, että Lauri Kivekäs jo i881 valloitti Ida Aalbergin sydämen. Sen näkee lukuisista kirjeistä, varsinkin syrjäisten kirjoittamista — heidän oma suhteensa tuntuu olleen arka ja ujo, tarvittiin välittäjiä — sitä todistavat muistelmat, sitä todistaa Ida Aalbergin tämän jälkeen osoittama kiihkeä fennomania.
Millainen oli Ida Aalbergin sydämen valittu?
Jo varhaisimmasta nuoruudesta lähtien Lauri Kivekkään kuvaan sisältyy kuva taistelusta ja oppositsionista.
Hänen isänsä oli Alavuden kirkkoherrana kuollut Karl Fredrik Stenbäck, runoilija Lars Stenbäckin velipuoli.
Nuorena poikasena Lauri Kivekäs oli uneksinut tulevansa sotilaaksi. Hän tahtoi päästä sotakouluun ja tulla upseeriksi. Ruostunut kivääri olalla hän saattoi yöllä kierrellä Alavuden sankarikalmistoa ja kertoa sitten nuoremmalle veljelleen tarinoita kohtauksistaan vainajien kanssa. Metsästysmatkoillaan hän laati suunnitelmia, kuinka paikkakuntaa oli puolustettava hyökkäävää vihollista vastaan.