Noiden vierailujen aikana helsinkiläinen arvostelu taaskin totesi, että näyttelijättären taide oli käynyt entistä hillitymmäksi ja että entiset suuret luomat yhäkin olivat kehittyneet. Helmikuussa 1887 hän Camillena Musset'n »Ei lempi leikin vuoksi» näytelmässä antoi todistuksen lyyrillisen lausuntansa sulosta ja tehosta.
Kesällä 1887 Ida Aalberg Viipurin maanviljelysnäyttelyjen aikana esiintyi vanhojen loisto-osiensa ohella uudessa tehtävässä, Rebekka Westinä Ibsenin »Rosmersholmissa.» Se ei koitunut menestykseksi, sillä Ida Aalberg suhtautui kielteisesti koko osaan. Sulhaselleen hän Viipurista kirjoitti:
»Me harjoitamme nykyään Rosmersholmia, minä olen niin onneton täytyessäni näytellä Rebekkaa, en häntä ollenkaan käsitä, koko kappale on niin pessimistillinen, että se tulee koomilliseksi.
»Varsin suuri menestys oli Ida Aalbergilla »Orleansin neitsyessä» syksyllä 1887. J'eanne D'Arc'in osan suoritus teki illasta yhden niitä Arkadia-teatterin kuuluisia »lämpimän tunnelmin iltoja», joita suomalaisuudenharrastajat ovat muistelleet ylpeydellä ja ilolla.
Mutta muut uudet tehtävät näytäntökautena 1887— 1888 eivät tuottaneet Ida Aalbergille vähintäkään tyydytystä. Svava Björnsonin »Hansikkaassa» ei saavuttanut mainittavaa menestystä, ei liioin Hjördis Ibsenin »Helgelannin sankareissa.» Tähän aikaan ei Kaarlo Bergbomilla tunnu olleen yritteliäisyyttä eikä voimaa viedä häntä uusiin voittoihin. Gustaf von Numers ihaili Ida Aalbergin näyttelemistä »Erik Puke» draamassa, mutta siinäkään menestys ei ollut niin ehdoton kuin tavallisesti. Sanomalehtiarvostelu oli joko kuivaa, kielteistä tai typerää.
Syksyllä 1888 Ida Aalberg käy uudestaan ulkomailla. Hän sai sangen edullisen vierailutarjouksen Bergenin teatterista, jossa tähän aikaan oli johtajana Henrik Jäger, mies, joka 1885 oli Kristianiassa julistanut Ida Aalbergin ylistystä. Bergenin lehdet ovat paljon kaunopuheisempia kuin kotoiset suomalaiset.
»Bergens Aftenblad»kirjoitti »Nukkekodin» johdosta m.m.:
»Sanottakoon kaikkein ensiksi: rva Aalbergin esitys Noorasta »Nukkekodissa» oli suuri voitto. Esiinhuutoja seurasi joka näytöksen jälkeen. Se olikin esitys, joka ansaitsee mitä suurinta huomiota. Se osoitti rva Aalbergin lahjain monipuolisuutta ja etevyyttä, jolla hän ryhtyy taiteelliseen tehtäväänsä ja väsymättä muodostaa kuvan piirre piirteeltä —. Rva Aalberg ei alleviivaa, ei osota sormellansa. Kaikki tulee aivan itsestänsä, on luonnollista, on suurta.
Voisi tuoda esiin piirteen toisensa perästä rva Aalbergin esityksestä, joka on suuren taiteilijan työtä. — Lapsellisuus, huolettomuus ensimmäisen näytöksen alussa esitettiin suurella reippaudella. Mutta vaimon, joka on ollut kahdeksan vuotta naimisissa, ei tarvitse kuitenkaan näyttää aivan niin nuorelta. Nuoruus kyllä havaitaan, vaikka Noora näyttäisikin hiukan vanhemmalta. — Hauska oli kaikissa tapauksissa makeiskohtaus, joka esitettiin hyvin leikillisesti. Huudahdus »tuhat tulimmaista» tuli sekä lausunnan että liikkeen vallattomuuden johdosta todelliseksi loistokohdaksi. Kohtaus lasten kanssa oli, kuten tavallisesti, hurmaava. — Ja sitten alkaa rva Aalberg tuoda esiin roolin vakavaa puolta kohdattuaan Krogstadin. Kaikille vakaville mielenilmauksille on hänellä sanat, katseet ja liikkeet. Varsinkin oli joulukuusen koristaminen ja keskustelu Helmerin kanssa Krogstadista unohtumaton. Nooran kuva joulukuuseen pusertuneena, kun hän tuijottavin silmin näyttää mielessään kuvittelevan kuilua, johon on vaipunut, on yksinään kappale taidetta. — Toisessa näytöksessä näytteli rva Aalberg suurella innostuksella. Siinä oli harvinaista ylevyyttä ja lyriikkaa.
Rva Aalberg pysyi kaikin puolin todellisuuden rajoissa.» — — —