»Ajatteles mitä vaikeuksia!!! Kerroin että minun piti ylös harjoitukseen. Sen teinkin ja otin tuoksi 'profviksi' Romeo ja Julian. Kaikki olivat ihastuksissaan ja huusivat »Sie müssen deutsch lernen und deutsche schauspielerin werden» — Seuraavana päivänä tuli rouva Kainz ja teatterin direktööri luokseni, hän oli hyvin hämillään eikä tietänyt miten alkaa — arvasin heti että nyt oli jotain tapahtunut — ja kertoi että hänen molemmat primadonnansa eivät suvaitse että hän laskee minut esille sillä näyttämöllä, sillä silloin ne rikkovat kontrahtinsa.» — — –

»Voi kuinka olen ollut onneton ja nöyryytetty, mutta voihan sitä välistä kumartaa maahan saakka, sitä korkeammin voidakseen hypätä kerta pystyyn. Kun näen tätä keskinkertaisuutta täällä taiteen alalla, täällä ei löydy ainoatakaan intressanttia naisnäyttelijää — ja tunnen mitä minä voisin luoda jos olisin voimissani ja kerta saatuani kielen haltuuni, niin olen aivan menehtyä.» —

»Kulta, nyt olen juossut rappusia ylös ja alas 10 päivää, ollut onneton, valvonut yöt ja tuntenut itseni aivan hyljätyksi ja mitättömäksi mutta nyt olen päässyt niin pitkälle että kävin tänään Kainzin luona ja näyttelin Julian hänen salongissaan muutamien auktoriteettien edessä. — Ja kun olin lopettanut huusi Kainz »Sie werden in Berlin spielen!» [Te näyttelette Berlinissä], vaikka se on niin vaikeata päästä esille että Sonnenthal Wienin suuri näyttelijä — ei pääse esille. Mutta Kainz sanoi »so jung und so gross, so was haben wir nie gesehen!» [»Niin nuori ja niin suuri, senvertaista emme ole milloinkaan nähneet»] hän löi käsiään yhteen ja sanoi »und so spricht man von Goreva, das ist ja kein vergleich!» [Ja sitten puhutaan Gorevasta, eihän heitä voi verratakaan.] — Goreva Venäjän ensim. näyttelijätär joka 85 teki fiascon täällä ja jonka vuoksi 3 teatteria on kieltänyt minun pyyntöni. — Kainz tahtoo että näyttelen 3 roolia ja jään tänne 14 päiväksi. Jo ehkä huomena on suuri harjoitus Residenz teatterissa.» —

Josef Kainz oli vähäistä aikaisemmin rikkonut välikirjansa erään teatterin kanssa ja oli tähän aikaan hovi- ja kaupunkiteattereiden pannaan julistama. Senvuoksi hän esiintyi näyttämöllä, jolla ei oltu totuttu näkemään suurta draamaa. Kainz oli itse juutalainen, ja Berlinin vaikutusvaltainen ja suurilukuinen juutalaisväestö osoitti näissä Ostend-teatterin näytännöissä mielenosoituksellisesti suosiotaan hänelle.

Ida Aalberg esiintyi Kainzin vastanäyttelijänä kahdessa kappaleessa,
»Romeossa ja Juliassa» ja »Kavaluudessa ja rakkaudessa».

»Berliner Tageblatt» kirjoitti hänen Juliansa johdosta:

»Oli vaikea tuntea Ostend-teatteria eilen. Missä vähän aikaa sitten pyöveli D. Krantz heilutti kirvestään, missä helposti tyydytetty porvariyleisö nautti ylen romanttisista hirmunäytelmistä, sinne oli eilen kokoontunut kirjallisesti sivistynyt, hemmoteltu Berlin. Semmoista ihmispaljoutta, joka eilen täytti Ostend-teatterin, saanee tuskin pitkiin aikoihin nähdä. Ei ollut tyhjää paikkaa, ja orkesteri oli otettu hätävaraksi. Ja näistä tiheistä joukoista, jotka jännityksellä istuivat esiripun tällä puolen, nähtiin, ettei mikään tavallinen tapahtuma ollut saanut heitä tähän kaukaiseen rakennukseen. Salissa vallitsi omituinen mielentila, joka tavallisesti syntyy, kun odotetaan jotain erinomaista, jokapäiväisyydestä eroavaa. Ja todellakin mieltäkiinnittävä oli se koe, joka tapahtui tuolla ylhäällä näyttämöllä. Suomalainen taiteilija, neiti Ida Aalberg, joka kotimaassaan ja pohjoisissa naapurimaissa jo oli saavuttanut suuria voittoja, aikoi astua ensimmäiset askeleensa voittaakseen saksalaisena taiteilijana kunniaa ja laakereita. On aina uhkayritys jättää varma taiteilija-asema ja tehdä hyppäys, josta vielä ei tiedä viekö se ehkä pimeään syvyyteen, josta ei ole mitään paluuta. Siihen vaaditaan rohkeutta, suurta rohkeutta, mutta sen lisäksi myöskin suurta itseluottamusta. Ja se ei olekaan pettänyt nti Ida Aalbergia. Hänen Juliansa, jonka hän eilen esitti Shakespearen »Romeossa ja Juliassa», oli suurta kiitosta ansaitseva. Neiti Aalbergilla on hyvin harvinainen lahja, nimittäin luonto, ja se merkitsee hyvin paljon jo itsessäänkin, vaikkei siihen yhtyisikään, kuten tällä taiteilijalla, vilpitön tunne ja todellinen intohimo. Hänellä on tavattoman vilkas temperamentti ja tunteen syvyys, joka synnyttää säveleitä, mitkä sydämestä tulevat ja sydämiin menevät. Parveke-kohtauksen hän esitti kerrassaan hurmaavasti. Tässä hänellä oli apuna hienon naisen sulava luontevuus. Luonnollinen intohimo, joka ei ollut teatterimaista esiintymistä, teki valtavan vaikutuksen. Siinä ei ollut mitään tehtyä, vaan kaikki luontoa. Dramaattisissakin kohtauksissa osoitti taiteilija semmoista intohimon voimaa, että ne antavat hyvän todistuksen hänen näyttelijäkyvystään. Kumminkin soisin, että intohimon voimaa hiukan lievennettäisiin, sillä muutoin syntyy helposti liioittelua. Katsoen noihin suuriin etuihin, ansaitsee vähemmän huomiota, ettei neiti Aalberg vielä täydellisesti hallitse saksan kieltä. Hän erehtyy väliin puheessaan, ja dramaattisimmissa kohtauksissa hän oli epäselvä. Karmea korko, joka on omituinen pohjoismaalaisille, ei ole kerrassaan kadonnut, mutta tulee paljoa vähemmän kuuluviin kuin oli pelättävissä.» —

»Vossische Zeitung» kirjoitti:

»Neiti Ida Aalberg, etevä traagillinen näyttelijätär Suomesta, on opiskellut kieltämme vasta muutamia kuukausia. Hupaista oli senvuoksi havaita, kuinka hänen luonnonlahjansa, hänen alkuperäinen intomielensä, joka voi kiihtyä täydelliseksi vapautumiseksi omasta itsestä, täydelliseksi rooliin sulautumiseksi, taisteli kielen ilmaisukeinoja vastaan, kunnes hänen tunteensa voima murtautui esiin miimillisenä puheena, niin että kielikin, kumma kyllä, tuntui kadottavan kaiken outouden, kaiken vaillinaisuuden. Se yliluonnollinen hehku, joka ilmaantui hänen notkeassa, hoikassa vartalossaan, hänen terävissä kasvonpiirteissään, noissa tiikerin silmissä leveän otsan alla, oli alussa hiukan kamalaa. Arka, tyttömäinen kainous ja alttiiksi antavan rakkauden iloinen, vapiseva herääminen esiintyi parveke-kohtauksessa niin hellänä ja todellisena, että hän heti valloitti katsojan suosion. Vilkkailla mieltymyksen osoituksilla häntä palkittiin äänettömästä näyttelemisestään munkin kertomuksen aikana ja heräämisestä hautaholvissa. Jos neiti Aalberg, joka näissä kohtauksissa osoitti olevansa todellinen tragedienne, kerran vallitsisi kieltä yhtä hyvin kuin muita näyttelemiskeinoja, niin olisi Saksan näyttämöllä yksi taiteilija lisää.»

Ankarampi on »Das kleine Journalin» kritiikki, jossa m.m. sanottiin: