»Ei kulta saa olla niin surullinen. Kirje jonka tänään sain oli niin surullinen, etten koko päivänä ole muuta ajatellut kun viime riviä siinä »unesta ei muuta puutu, kun että se ei ole ikuinen». — Kuinka kultani voi niin ajatella, niin tuntea?! Sinulla on niin monta ovea auki ja paljon tehtävää maailmassa, sinulla on ystäviä, sinulla on yksi sydän joka on kokonaan sinun, jos sanot, jos tahdot että heti tulen kotiin, niin minä jätän kaikki, minä tulen kotiin, sillä ei sinun pidä luulla että se on hauskaa ja helppoa yksinäisenä naisena raivata itselleen tietä suuressa mailman kaupungissa. Jos Kisse tahtoo niin kyllä Misse tulee heti kotiin, minä jätän kaikki, minä tapan oman henkisen itseni ja teen kaikki mitä tahdot.»
Ida Aalbergin ja Lauri Kivekkään keskinäinen suhde oli niin läheinen ja niin täynnä luottamusta, ettei todellista ristiriitaa olisi syntynyt, elleivät muut henkilöt olisi sekaantuneet asiaan. Kun Lauri Kivekäs varomattomasti kertoo hänelle läheisten henkilöiden antamista ankaroista arvosteluista, jotka koskivat hänen vaimonsa poissaoloa kodista, kuohahti Ida Aalbergin tulinen veri yli äyräiden. Se tapahtui myöhään keväällä, kun hän jo oli näytellyt Berlinissä.
»Sinun kirjeesi», niin hän kirjoittaa, »teki minut niin surulliseksi. Kun niin hartaasti yöt ja päivät tekee työtä, luopuu kaikesta, kaikesta ilosta ja elämän tai ihmisten nautinnosta saavuttaakseen maalinsa niin pian kuin mahdollista ja sitten huomaa että se ihminen joka on lähinnä, ei ollenkaan ymmärrä sitä ahkeruutta, niitä hikipisaroita joita olen vuodattanut saapuakseni niin pitkälle kun nyt olen saapunut, vielä päälliseksi huomaa että ilman ensin kysymättä minulta hän antaa kaikenmoisten hyttyssielujen vaikuttaa itseensä niin että ihminen on aivan kaatua. Siihen kirjeeseen, jonka viimeksi kirjoitit, minä en vastaa sanaakaan. Usko ystäväisi suuria sieluja koska ne kerta näyttävät olevan niin suuresta merkityksestä sinulle. Minä en puolusta itseäni sanallakaan. Sinä vyörytät päälleni »seikkailijan» nimen ollenkaan kysymättä mitä syytä sinulla siihen on. Senlaiseen minulla ei ole mitään vastattavaa. Ensi ajatus oli että en ollenkaan palaja kotiin mutta sittemmin ajattelin että kuitenkin teen sen sillä tahtoisin niin mielelläni vielä sinua nähdä. Sinä kysyt jos tarvitsen enemmän rahaa ja kiellät ankarasti, etten täällä enkä siellä saa kääntyä kenenkään muun puoleen — kirjeesi jälkeen se minua kovasti nöyryyttää pyytää lisää, mutta eihän minulla ole. [Ida Aalberg sai näytellä Berlinissä ilman palkkiota.]
Minä halveksin ihmisiä ja se on minusta aivan yhdentekevä mitä Suomessa minusta puhutaan. Mutta että sinä annat kaikenmoisten henkilöiden, joilla ei ole sydäntä eikä päätä vaikuttaa itseesi sitä minä en kestä. Sinä et ymmärrä minun rataani, ja sehän on inhimillistä. Ja kuitenkin minä olen ollut uskollinen ja niin kiltti sinulle sydämessäni. Minä voin saada mitä minä tahdon, joka ilta kun näyttelen saan enemmän kukkia kun kotiin voin tuoda, ja miehet makaavat minun edessäni polvillansa, mutta aina kuitenkin olet sinä minua ympäröimässä ja suojelemassa. Ja kuitenkin he tietäävät että olen sinun kanssa naimisissa. Jos en ole enään sinulle »hieno» kylliksi, niin sano suoraan, ei sinulla tarvitse olla mitään konsiderationia, se on aivan turhaa. Tee vaan mitä pidät »hienolta» ja »todelliselta suuruudelta», minä odotan tuomiotani.
Ida.»
Vaikkakin taiteilijakutsumus ja perheenemännän velvollisuudet joutuivat ankaraan ristiriitaan, saa Ida Aalbergin kirjeistä sen ehdottoman käsityksen, että hän oli erinomainen kodin vaalija. Alusta lähtien hänen useimmissa kirjeissään on hellää huolenpitoa Lauri Kivekkään huonosta terveydestä. Italiasta ja Saksasta hän lakkaamatta teroittaa tälle terveydenhoito-ohjeita, joita olisi noudatettava. Ei saa joka ilta istua klubissa, hän sanoo, sillä sen viisauden, jota siellä taritaan, oppii yhdessä illassa viikossa, ei saa pitää pilaantunutta ilmaa huoneissa, täytyy voimistella ja kylpeä, täytyy juoda paljon maitoa ja iltaisin munatotia. »Kuka kultani kravatin nyt sitoo?» Palvelustyttöä tarkoittaen hän kirjoittaa: »Ole vain tarkka Marin kanssa, täytyy sanoa hänelle ja varoittaa sillä hän ei tahdo osaa säästää. Kiireissäni unohdin sanoa sinulle, että häneltä meni toriostoksiin 2 kertaa enemmän kun minulta, 20 markalla viikossa hänen täytyy hushållata. Siis elä anna hänen luxata itseäsi!!!!» Oma koti, joka näihin aikoihin alkoi valmistua — se tuli Puistokadun 4:ään Kaivopuistoon — on Ida Aalbergilla ainaisen ilon ja huolen esineenä. Hän kirjoittaa yksityiskohtaisia ohjeita huoneiden järjestämisestä, tapeteista, uutimista. Hänen taloudellinen henkensä on vallan kiistämätön. Kivekkäälle kirjoitetuissa kirjeissä tuli ohjeita palvelijattarelle kukkien hoidosta, isännän vaatteiden kunnossa pitämisestä j.n.e. Millä verrattomalla innolla ja taidolla Ida Aalberg osasi käyttää keittiökieltä, siitä antaa hyvän kuvan seuraava, uuteen asuntoon muuttoa koskeva kirje palvelijattarelle:
»Mari on kiltti ja asettaa mööbelit seuraavasti:
Se korkea sohva joka on salonkissa korkean karmin kanssa asetetaan ruokasaliin tambuurin oven ja salongin oven väliin, siis tambuurin ovesta vasemmalle. Seinälle joka on oikealla tambuurin oven ja uunin väliin asetetaan buffé eli ruokakaappi. Salongin matto pannaan lattialle (keskelle lattiaa) ja ruokapöytä myös keskelle kuten nytkin. Kattoon lamppu, sama kun nytkin, sekä tuolit, myöskin nuo »gyllenläder» ikkunoitten luo. Kaikki kasvit pannaan myös ruokasaliin. Gardiinit jäävät siksi kunnes itse tulen. — Salongin me kesällä käytämme makuuhuoneena, ja ne kaksi huonetta (kirjasto ja sänkykamari) hyyrätään kesäksi ulos. Sänkykamariin asetetaan toinen sängyistä komoodi sekä Häradshöfdingin byrå, sekä ikkunoihin ne gardiinit jotka nyt ovat salongissa ja sen viereiseen huoneeseen. Pöytä keskelle lattiaa tai sohvan eteen — sen Häradshöfdingi ostaa — sekä kirjakaappi että se punainen sohva joka nyt on sänkykamarissa että ne kaksi punaista tuolia ja vielä se pieni kirjava sohva joka on nyt salongissa sekä ikkunoihin ne gardiinit jotka nyt ovat sänkykamarissa sekä kattoon se kruunu joka nyt on salongissa ja sänkykamariin punainen amppeli. Tambuurin kattoon pannaan se pieni lamppu joka on vinnillä ja jonka »kuuppa» on liinavaate kaapin päällä Marin kamarissa. Tulevaan salonkiin, joka kuten sanottu nyt kesäksi laitetaan sänkykamariksi pannaan toinen sänky sekä se suuri pöytä joka nyt on salongissa sekä ne korkeat vihriät tuolit sekä kiikkutuoli että ne kaksi stopattua tuolia jotka kuuluvat siihen pieneen sohvaan, ne kaksi sinistä Mari saa panna niihin hyyrättäviin huoneisiin. Pianon saa panna myös _kirjasto_huoneeseen, kesällä emme sitä tarvitse. — Mari on hyvä ja pesee gardiinit sekä stryykää ne kotona vähitellen. Mutta niitä ei saa blonnata, ne ovat oikeastaan creme (kellertävät) ja senmoisena ne pitää stryykätä. Ne gardiinit jotka nyt ovat Marin kammarissa pannaan nyt myös siihen pieneen kammariin joka on kyökin vieressä ja kyökkiin Marin pitää myös asettaa gardiinit. — Parketti lattian Mari antaa jonkun kaarttilaisen boonata, sen hän tekee parissa tunnissa, mutta Mari ostaa itse harjan ja vaxin, tai mitä se on jolla boonataan. Siten se tulee halvaksi, ei tarvitse muuta kun maksaa 50 pen. tunnista sille joka sen tekee. Kaikki mööbelit ja matot pitää piiskattaman ennenkuin muutetaan. Ja se tuoli joka on kyökissä pitää vietämän pihalle ja otettava päällinen sekä stopninki pois, sillä se on täynnä koita. Sen saa sitten panna kellariin siksi kun minä tulen. Mari pitää itse kommanderata ne kaartilaiset, jotka muuttaa, että se pian menee, muuten se kestää pari päivää. Minä pyydän ja toivon että Mari kunnollisesti toimittaa kaikki tämän, että minä saan ihmetellä kaikkea tätä kun tulen kotiin.»