Vaikka itsenäisestä yrityksestä saadut kokemukset olivat näin karvaat, ei Ida Aalberg vielä halunnut hellittää. Vaikka hän oli sairas, oli hänellä terästä tahdossaan: hän tahtoi jatkaa, hän tahtoi tuonnempana päästä Moskovaan, hän tahtoi päästä Skandinaaviaan. Harald Molander halusi varsin mielellään olla hänen impressarionaan Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, Moskovan-matkasta hän oli ollut jo edellisenä syksynä neuvotteluissa erään Śtśjukin nimisen venäläisen järjestäjän kanssa, mutta kun tämä alkoi tehdä vaikeuksia ja käyttää kirjeenvaihdossaan sopimatonta kieltä, päätti Ida Aalberg matkustaa Pietariin ja vedota jonkun vaikutusvaltaisen venäläisen apuun. Hän otti Viipurista mukaansa ystävänsä Emmy Jaatisen, nykyisen rouva Emmy Rejmanin, joka on tuosta matkasta kertonut seuraavaan tapaan:
»Me asetuimme Pietarissa asumaan Hotel de France'iin. Idan tarkoituksena oli tavata rouva Abaza, jonka mies muistaakseni oli Venäjän sisäasiainministeri. Kohtauksesta oli etukäteen sovittu, mutta kun saavuimme päivää aikaisemmin eikä ollut mitään tehtävää, ehdotin, että menisimme sirkukseen. Ida, joka aina oli helposti suostuteltavissa, ei pannut nytkään vastaan, ja niin me vietimme illan katsellen hevosia ja nauraen klovneille. Kun palasimme hotelliin, meillä oli kummallakin kova jano, siksi tilasimme olutta ja joimme sitä ennen makuulle menoa.
Aikaisin aamulla koputettiin ovellemme. Siellä oli kirje, joka oli osoitettu Idalle. Otin sen ja näin, että lähettäjäksi oli merkitty vapaaherra Alexander Uexkull-Gyllenband.
»Kuka se on?» kysyin minä.
»Se on eräs tumma pieni mies, jonka olen kerran tavannut hänen setänsä, erään toisen parooni Uexkullin luona.»
»Saanko lukea tämän kirjeen?»
»Lue pois», sanoi Ida, joka yhä makasi vuoteellaan.
Tuo kirje sisälsi lyhyen draamaluonnoksen. Draaman nimeksi piti tulla
»Arthur ja Irene», ja sen piti loppua niin, että Arthur sai Irenen.
Kirjeen lopussa oli sanottu suunnilleen seuraavalla tavalla: »Näin teki
Irene, mitä tekisitte Te, armollinen Rouva, jos Te olisitte Irene ja
minä Arthur?»
»Kuule, tämähän on kosimista!»
»Elä hulluttele, sehän on aivan mahdotonta», sanoi Ida, mutta ryhtyi sitten erittäin innokkaasti itse tutkimaan kirjeen sisältöä.