Oli sovittu, että rouva Abaza tulisi Hotel de Franceen aikaisin aamulla. Kun Ida ei näyttänyt ollenkaan aikovan nousta ylös, aloin minä hoputtaa häntä ja huomautin, että huone oli siinä siivossa, ettei siinä mitenkään voinut ottaa vastaan niin ylhäistä vierasta. Ida vakuutti aivan heti nousevansa, mutta virui yhä edelleen vuoteessa ja tutki entistä innokkaimmin saamansa kirjeen sisältöä. Minä päätin jättää hänet hetkeksi yksikseen.
Olin tuskin saanut oven jälkeeni kiinni, kun näin hienon naisen lakeijan saattamana nousevan portaita ylös. »Herra Jumala, tuo on tietysti rouva Abaza», ajattelin minä. Sydäntäni alkoi jyskyttää ajatellessani kuvaelmaa, joka syntyisi, kun Idan ylhäinen suosija astuisi huoneeseemme.
Menin hyvin levottomana hotellin ruokasaliin. Hetken päästä tuli joku palveluskunnasta minulle ilmoittamaan, että rouva Aalberg-Kivekäs kutsui minua luokseen. Lähdin siis. Avattuani oven näin Idan ja rouva Abazan istuvan eri puolilla pöytää. Ida istui muuten paitasillaan, mutta oli hädissään saanut vedetyksi ylleen minun pienen, hänelle vallan sopimattoman, päällystakkini.
Molempien rouvien välillä oli pöydällä tyhjä olutpullo.
»Saanko esittää: lapsuuteni ystävä neiti Jaatinen — rouva Abaza. — Kuule, Emmy, mene vaan takaisin ruokasaliin, meillä on vähän vielä puhuttavaa rouva Abazan kanssa.»
Menin takaisin ruokasaliin ja ihmettelin mielessäni, miksi Ida ollenkaan oli kutsunut minua luokseen. Nousin takaisin huoneeseemme vasta nähtyäni rouva Abazan lakeijoineen ja komeine valjakkoineen ajavan tiehensä. Siellä kulki Ida edes takaisin äärimmäisen kiihtyneenä.
»Mikä skandaali! mikä skandaali!» hän tuskaili mittaillessaan huonetta. »Rouva Abaza astui sisälle, silmäili hetkisen tätä onnetonta komentoa, katsoi sitten kylmäntutkivasti minuun ja sanoi ensi sanoikseen: »Ah, täällä on kaksi vuodetta!» Ymmärsin, mistä oli kysymys, ja lähetin hakemaan sinua, että hän saisi nähdä, kuka minun toverini oli. — Mikä skandaali! mikä skandaali!»
Vähän ajan päästä Ida kuitenkin rauhoittui, ja kotimatkalla me yhdessä paljon nauroimme kaikille Pietarin kokemuksillemme.
Myöhemmin sain kuulla, että vapaaherra Alexander Uexkull-Gyllenband muutamaa päivää myöhemmin oli saapunut Helsinkiin ja varhain aamulla ilmaantunut senaattori Munckin asuntoon, missä Ida Aalberg tilapäisesti majaili. Hän oli pyytänyt saada tavata rouva Aalberg-Kivekästä, ja kun tämä ilmaantui, olivat he yksissä lähteneet kaupungille. Jonkun ajan kuluttua olivat he tulleet takaisin ja hämmästyttäneet toisia uutisella, että he nyt olivat kihlattu pari.
Näin tapahtui heidän toistensa löytäminen. Minä sanon siis: Ida
Aalbergin puolelta ei mitään rakkautta!»