Kuudes kohtaus
Kului taas 300 vuotta. Palasin pitkältä sotaretkeltä, Pyhästä maasta, kotiini Reinin rannalle, jossa linnani sijaitsi. Reinhold oli nimeni ja iältäni olin silloin 40-vuotias. Tuloni johdosta järjestettiin linnaani turnajaiset, joihin palkintojen jakaja-kuningattareksi oli tuleva naapurilinnan tytär, ihana Ruth.
Ensin en aikonut ollenkaan ottaa osaa turnajaisiin, mutta nähtyäni Ruthin muutin mieleni. Minun täytyi saada hänen kädestänsä voittovyö, jonka Ruthin omat sormet olivat valmistaneet.
Leikki alkoi. Ruthin väri, sininauha, kypärissäni ja keihääni varressa tunsin monissa otteluissa koetellun Donnerini selässä olevani vastustamaton. Ja vaikka oli hyvinkin taitavia ja itseni vertaisia ritareita vastassani, niin keihääni, jossa itsessään elävä voima piili, kaasi kaikki maahan.
Voittajana laskeuduin polvilleni Ruthin eteen. Hän käski minun nousta voidakseen kiinnittää kunniavyön vyötäisilleni. Sitä tehdessään tuli hän ikäänkuin syleilleeksi minua ja hänen tukkansa kultaiset kutrit hivelivät kasvojani. Saatuaan solen kiinni loi leikkien kuningatar silmänsä silmiini, ja silloin vasta minä näinkin, että sinä itsehän, sinä, Ruth, siinä olitkin, unelmieni tyttö, jota kaksikymmentä vuotta olin etsinyt. Ruth olikin silloin juuri kaksikymmentä kevättä nähnyt. Nyt, tässä silmänräpäyksellisessä katseessa, avautui taivas eteeni. Ruthin syvänsinisten silmäin valo tunki lähtemättömästi sieluuni. Olinhan ne kyllä nähnyt ennenkin, mutta en ollut niissä nähnyt sinun silmiäsi, Ruth.
Nyt kuulin myöskin kuin ensikerran Ruthin äänen hopeahelähtelyn; se oli kuin taivaista musiikkia. Vein kunnioittavasti Ruthin soman käden huulilleni ja kiitin vyöstä, joka oli oleva minulle ratsuanikin rakkaampi.
Samana iltana oli linnan suuressa salissa kemut. Ohjelmassa oli myös trubaduurin laulua. Hän lauloi Pyhän maan taisteluista, mutta myös tämän päivän turnajaisista. Kun laulaja laulussaan mainitsi voittajaritarin saamasta kuningattaren syleilystä, punastui neito kaulaansa asti.
Äkillisen tenhon vallassa astuin laulun loputtua naapuri-ritarin luo ja pyysin häneltä kaikkien vieraitten kuullen hänen tyttärensä Ruthin kättä.
"Tämä on äkkirynnäkön huippu!" naurahti naapuri ja lisäten: "Jumalakin suosii rohkeita miehiä", hän otti pikarin käteensä ja huusi: "Jalon ritari Reinholdin ja tyttäreni Ruthin malja!"
Kaikki yhtyivät siihen riemuhuudoin, ja niin me olimme kihlatut toisillemme. — Niin, me, Ruth!