Ruth tarjosi ensin vanhemmilleen, sitten Ainolle, Reinolle ja veljelleen. Kun hän itsekin oli ottanut maljasen käteensä, lausui isä:
— Me kiitämme Sinua, taivaan ja maan Jumala, tästä lahjastasi ja nautimme mania muistaen sinun hyvyyttäsi!
Sen jälkeen he alkoivat nauttia juomaa pienin siemauksin, hitaasti. Reino ja Aino seurasivat tarkasti vanhojen asukkaiden esimerkkiä. He huomasivat, että samoin kuin näiden ihmeellisten ihmisten käytös, elämä ja työ oli taidetta, samoin heidän ruumiillinenkin nauttimisensa tapahtui taiteellisesti.
Mutta vielä enemmän kuin manista nautti Reino Ruthin olemuksesta, hänen istumisestaan, hänen liikkeistään, hänen ihmeellisestä kauneudestaan. Kaikki oli tytössä prinsessamaisen ylevää, mutta sittenkin hän oli kuin Ruth Rautamo. Ja taaskin Reino ajatteli näkevänsä vain unta. — Mutta tämä ei voi olla unta, kun kaikki on niin todellista ja tätä on kestänyt jo niin kauan.
Reino katsoi kelloaan Ruthin korjatessa pois maniastioita ja kysyi sitten: — Miten teidän kellonne on kuusi tuntia joko edellä tai jäljessä?
Isäntä vastasi: — Meidän päivämme alkaa, samoinkuin vanhojen juutalaistenkin, aamusta, kun valo tulee. Silloin on kello 12, nyt on tätä päivää kulunut 12 tuntia.
— Nukutaanko täällä myös? kysyi Aino luoden silmänsä huoneen oikealla sivulla oleviin verhoihin, jotka olivat samettimaista sinistä kangasta ja peittivät oviaukot, joista päästiin sisempiin suojiin. Ovia erotti toisistaan kolmen enkelin Gabrielin, Rafaelin ja Arielin ihanat kuvapatsaat.
— Kyllä, myönsi äiti, — kello kahdelta menemme levolle ja nukumme aamuun kello 12:een, jolloin nousemme, laulamme aamuvirren ja juomme mania ensi kerran. Sitten teemme työtä kello kuuteen, jolloin on toinen manin juonti, kahdeksasta kahteentoista on taas työaika, ja sitten kolmannen manin jälkeen menee aika täällä salissa lukiessa ja puhellessa, kunnes on aika mennä nukkumaan. Tänään, kun oli suuri juhla, emme olleet työssä ollenkaan, ja huomenna on sunnuntai, jota mekin luonnollisesti vietämme lepopäivänä.
— Mutta tehän nukutte paljon, aivan kuin lapset meillä enon kotona, sanoi Reino.
— Me seuraamme luonnon järjestystä. Täällä tulee pimeä kello kahdelta, ja aamulla kahdeltatoista alkaa täysi päivä.