Tervehtiessään emäntää Aino kysyi suloisesti hymyillen: — Minä saan siis sanoa teitä äidiksi?
— Oi lapseni, minä olen nyt sinun äitisi. Tuntuu niin äärettömän hyvältä saada tällaista nuorta tyttöä helliä ja hoivailla.
Aino loi katseensa Ruthiin, joka järjesteli kukkapöytää.
Äiti arvasi Ainon ajatuksen ja sanoi: — Ruth on minulle pikemminkin kuin sisar. Mehän olemme melkein yhtä vanhoja, ainoastaan 20 vuotta ikäeroa!
— Eihän Ruth ole hituistakaan vanhemman näköinen kuin Aino, virkkoi Reino, mutta joutui samassa hämilleen, kun hän oli uskaltanut mainita ristimänimeltä tuota ylhäistä neitoa, jonka hän vasta eilen ensi kerran näki.
Silloin Ruth kääntyi Reinoon päin, katseli häntä hurmaavilla silmillään ja sanoi:
— Taitaisi sinusta, Reino, olla mielenkiintoisempaa nähdä minut 200 vuotta vanhemman näköisenä kuin sisaresi, että saisit sanoa minua mummoksi?
— Ei, ei, ei, torjui Reino, — silloin tämä lumottu maa ei olisi kovinkaan hauska paikka. — Enkä minä olisi tänne tullutkaan, jatkoi nuorukainen rohkeasti, — ellei täällä olisi ollut oikeata Ruthia.
David katseli Ainoa kuin uutta ilmestystä. Sisaren puku teki Ainon niin ihmeen ihanaksi. Nuoren miehen rinnassa läikähteli lämmin laine ja hän tunsi sydämessään sellaisen autuuden tunnon, jollaista hän ei ollut koskaan ennen elämässään tuntenut.
Kun oli veisattu aamuvirsi, jolloin isä soitti urkuja, äiti luki 92:sen psalmin ja lausui Herran rukouksen.