Puiden välissä ja puiston ympärillä kasvoi kukkia. Niitä oli myöskin 200 lajia, mutta kukkia oli satoja samaa lajia. Kukin laji kasvoi myöskin yhtenä vuonna täyteen kukkaansa ja jäi sellaiseksi kuihtumatta, kuolematta.

Ruth keksi ensiksi uuden kukan taimen ja huudahti:

— Tämän vuoden kukka! Voi pientä ressua, mikä sinustakin tulee, kun aikuiseksi pääset!

Reino katseli kukan tainta lähempää ja tiesi: — Sehän on mesimarjan alku.

— Voi hyvä ihme, minä pudotin kukkani tänne tullessamme, ja nyt tämä maailma alkaa niitä kasvattaa, ihasteli Aino.

— Teidän tuloanne siunaten Luoja on ne tänne nyt lähettänyt, sanoi isä.

Perhe kulki hiljalleen kierrellen, kaarrellen puistossa. Siellä oli niin paljon kaunista nähtävää. Silmä sai yllin kyllin nauttia mitä runsaimman kauneuden rikkautta.

— Mennään nyt virralle! esitti David.

— Onko täällä virtakin! huudahti Reino ihastuneena. — Tämä on sittenkin oikea paratiisi eikä maanalainen maailma.

He saapuivat virran rannalle. Se oli kivenheiton levyinen vuo, joka alkoi salin puoleisen vuorenseinän juurelta ja päättyi vastaiselle puolelle 1200 askeleen pituisena.