Reinon mieli teki kiekkoa ja keihästä, joiden heittoa hän oli jo ennen vähin harjoitellut. Nyt hän rupesi valmistamaan näitä urheiluvälineitä.
Manin maassa oli metallia, joka oli kevyttä kuin saarni ja sitkeätä kuin kulta. Se oli väriltään vaalean ruskeata ja sille oli annettu nimi puukivi. Tästä oli tehty urkujen puuosat ja salin huonekalut, ja siitäkös kelpasi Reinon valmistaa urheiluesineet. Kun työkalut olivat hyvät eikä hänelläkään ollut peukalo keskellä kämmentä, syntyi keihäs pian valmiiksi. Hopeata oli keihään kärki ja kädensija sinilangan punonnaista. Paino oli Reinon arvion mukaan grammalleen normaalikeihään.
Reinon saavutus oikealla kädellä oli 45 m, ja sen hän askelmitoin nytkin saavutti.
David yritti myös. Hän heitti ensi kerralla ainoastaan 30 m, mutta pääsi jo kuudennella Reinon tasalle.
— Olenpa varma, että viikon päästä voitat parhaimman heittäjämme, tunnusti Reino.
— Pitkällekö hän heitti?
— Yli 60, mutta täytyy minunkin tänä kesänä päästä edes viiteenkymmeneen.
Kiekko valmistettiin samasta aineesta ja vyötettiin kultaisella vanteella. Sen vyöttämisessä pyysi Reino mestarisepän apua.
Kun Reino sai kiekkonsa valmiiksi, katseli hän sitä täysin tyytyväisenä, jopa oikein ihailevin silmin. — Maailman ihanin kiekko, ajatteli hän. Tuntui kyllä, kuin se olisi ollut hieman normaalipainoista raskaampi, ehkä 50 g yli kahden kilon, mutta ei hän enää tahtonut sitä ohentaa mistään kohdasta.
Opettaessaan Davidille heittoasentoa Reino näki iloksensa, että David oli kuin synnynnäinen kreikkalainen kiekonheittäjä. Ensi heitoilla David jo hipoikin maailmanmestaruuden rajoja.