— Minä en vain osaa pitää Jakobista, kun hänellä oli monta vaimoa.
— Minäpä en olisi muista huolinutkaan kuin Rakelista
Oli perjantai-ilta, elokuun 16 päivän ilta. Reino luki lukunsa raamatusta, 1 Moos. kirjan 29 luvun, ja lausui kohta sen jälkeen: — Saanko minä tämän paikan lukea uudelleen, mutta omasta vihkosestani?
— Luonnollisesti, myönsivät vanhemmat, ja Ruth oli täynnä odotusta.
Reino otti päivällä kirjoittamansa lehdet ja luki:
Jakob ja Rakel.
Jakob lähestyi äitinsä, Rebekan, syntymäseutua. Laaja ruohokenttä levisi hänen eteensä kuin viheriäinen meri, josta metsäiset mäet kuin saaret kohosivat. Vasemmalla siinsivät Libanonin vuoret pitkänä vyönä, mutta oikealla ääretöntä tasankoa rajoitti ainoastaan taivaan sininen kupu. Edessä näkyi valkeita taloja. — Onkohan tuolla jo Haaran? Lammaslaumoja kulki kolmelta taholta muutamia tuuheita puita kohti. — Siellä oli varmaan kaivo. Ja Jakobille johtui mieleen vanhan Elieserin kertomus, kuinka tämä juuri tuolla kaivolla kohtasi hänen äitinsä Rebekan.
Laskeva aurinko loi vielä hohtavia säteitään, ja Jakobin oli jano. Hän kiirehti askeleitaan, ja pian oli hän kaivolla. Sinne oli jo saapunut paimenia laumoineen, ja vielä näkyi lähestyvän neljäs lammaslauma, jota ohjaili reipas nuori nainen. Jakob katseli mielihyvin tytön sulavia liikkeitä, ja jopa hän erotti neidon ihastuttavan kauniit kasvotkin.
— Se on Labanin tytär Rakel, sanoivat paimenet.
Silloin Jakobin sydän sykähteli ilosta. — Labanin tytär, siis serkkuni!