Silloin Lea huomasi, että suutelo olikin tarkoitettu Rakelille. Hänen kätensä valahtivat hervottomina alas ja rinnasta pääsi raskas huokaus.
— Rakastanhan minä sinua kuin sisarta ainakin, vastasi Jakob. — Ethän sinä muuta vaatinekaan.
Mutta tämän jälkeen päätti Lea panna toimeen sen suunnitelman, joka jo oli isän kanssa tehty.
Viikko puuttui vielä seitsemästä vuodesta, kun isä lähetti Rakelin puolen päivämatkan päähän asialle.
Siitä ei Jakobille hiiskuttu mitään. Vasta seuraavana päivänä oli Rakelin palattava kotiin.
Illaksi oli Laban kutsunut vieraita, ja näiden kokoonnuttua hän sanoi Jakobille:
— Ei suinkaan sinulla ole mitään sitä vastaan, vaikka häänne vietetään jo tänä iltana.
Jakobillako sitä vastaan! — Oi, ei suinkaan! Ja hän oikein halasi rakasta enoa.
— Ethän sinä vain ole tänään nähnyt morsianta?
— En, eno hyvä.