Silloin painoi Jakob päänsä Rakelin helmaan ja kertoi, mitä oli tapahtunut.
Rakel vaaleni ja hänen sydämensä oli lakata sykkimästä. Sitten hänen silmänsä välähtelivät suuttumuksesta; hän tunsi vihaavansa sekä Leaa että isäänsä.
Koko viikkoon hän ei puhunut isälleen mitään, ja Leaa hän ei tahtonut nähdä puoleen kuukauteen.
Mutta sitten tulivat Rakelin häät ja hän unhotti vääryyden. Olihan Jakob kuitenkin sieluineen yksin hänen.
* * * * *
Reino lopetti ja hetkinen istuttiin äänettöminä. Äiti ajatteli: Siinä oli kuvattu enimmäkseen Ruthia ja lukijaa itseään.
Viimein Aino virkkoi: — Sinustahan on tullut kirjailija!
— Mitäs turhia, olisipa niitä sitten kirjailijoita, vastasi veli.
— Kaunista se vain oli, myönsi äiti. — Oli niin sääli Rakelia.
— Eikö Leaa ollenkaan? kysyi isä.