— Laban oli oikein aito juutalainen, virkkoi David.
— Kai juutalaiset hänestä ovatkin perineet oveluutensa, tuumaili isä.
Mutta Ruth katseli tästä lähtien Reinoa toisin silmin. — Tuossa hilpeässä nuorukaisessa asuu runoilijan syvä sielu, ajatteli hän.
Seuraavana yönä näki Ruth unta, että hän oli Rakel ja Reino Jakob, joka runoili hänestä.
VI
Nuoret olivat uimaretkellä. He olivat uineet, hyppineet ja voimistelleet, mutta olivat vielä uimapuvuissaan. Reino oli kerran väittänyt voittavansa Ruthin juoksussa; sitä Ruth ei uskonut, ja nyt hän tahtoi näyttää, kuinka kauniisti Reino häviäisi. Äkkiä hän lyödä sivautti Reinoa hartioille ja sanoi: — hippa! lähtien samassa juosta viilettämään pitkin virran vartta. Reino jälestä. Jo oli Reino saavuttamaisillaan tytön, kun tämä hyppäsikin virtaan uiden toiselle rannalle. Reino oli vasta puolivälissä, kun Ruth jo nousi virrasta, kääntyi ympäri ja vilkutti kädellään.
Kun Reino kapusi ylös rannalle, lähti Ruth taas juosta vilistämään. Hän juoksi keveästi kuin antilooppi, mutta Reinokin kiiti ketterästi jäljessä. — Minun täytyy saada tuo tyttö kiinni, vaikka henki menisi, päätti nuorukainen ja ponnisti yhä tuimemmin. Hänen silmänsä olivat tähdätyt Ruthin ylvääseen päähän, kullalle kimaltelevaan tukkaan, ja ruusunpunaisiin korvalehtiin. Reino huomasi iloksensa, että hän läheni lähenemistään. Hän ajatteli jo, kuinka hän pian saisi tytön kiinni. Reino tunsi sydämensä hakkaavan rajummin ja välimatka piteni taas.
Ruth meni kuin virma varsa hiekkakenttää pitkin. Tuolla kaukana olevan kiven hän aikoi kiertää, sieltä pyörtää takaisin kalliolle, hypätä virtaan ja uida toisten luo pukeutumispaikalle.
Ruth oli jo ison kiven takana, kun hänen jalkansa lipsahti hiekassa piilevien kivien rakoon ja hän kaatui maahan. Hän yritti nousta, mutta jalka tuntui nilkasta kipeältä, eikä hän voinut sen varassa edes seistä. Masentuneena jäi hän istumaan maahan.
— Noinko pian gasellin voimat loppuivatkin! Tiesinhän minä, ettei paraskaan tyttö riitä tavalliselle po—, sana katkesi ja Reino jatkoi hätääntyneellä äänellä: — Mikä sinulle on tullut, voitko pahoin? Ruth oli näet aivan kalpea.