Ruth makasi yhä uimapuvussaan. Tämän huomasi vihdoin Aino ja pyysi: — Nostapa, tohtori, potilas tänne, niin saan minäkin häntä hiukan vaalia. Ainolla oli vielä käsivarsillaan Ruthin vaatteet, ja nyt hän aukaisi heidän makuusuojansa verhot.
— Kyllä minä pääsen jo kävelemälläkin, vakuutti Ruth. Mutta ennenkun hän ennätti nousta, oli hän jo Reinon käsivarsilla ja hetkisen kuluttua Ainon huostassa.
Kun Reinokin oli pukeutunut, odotti hän hartaana, että sisko viittaisi häntä kantamaan Ruthin takaisin saliin.
Koko perhe vietti nyt ylimääräisen vapaan iltapäivän puhelemalla ja kuuntelemalla Davidin soittoa.
Jokainen meni aina vähän ajan perästä potilaan luo. Ruth sai nyt niin paljon hellyyttä ja huolenpitoa osakseen, että hän tunsi itsensä oikein erikoisen onnelliseksi. Olihan hän aina saanut rakkautta osaksensa, mutta nyt sitä aivan tuhlailemalla osoitettiin.
Reino istui uskollisena koko illan Ruthin vuoteen ääressä, eikä häntä siitä kukaan hennonnut karkoittaakaan. Uudelleen ja uudelleen hän siveli sormillaan neidon jalkaa, ja hän teki sitä yhtä hartaana kuin Maria voidellessaan kalliilla öljyllä Vapahtajan jalkoja.
Seuraavana päivänä oli Ruthin jalka todellakin aivan terve. Se oli manin ansiota. Mani oli balsameista parhainta, voitehista verrattominta.
Täällä ihmevaltakunnassa ei tarvinnut sairaana vuoteessa virua, ei vaivoja valitella, sillä siellä oli lääkkeenä ja voiteena ihmeellinen mani.
VII
— Ruth!