Tämän jälkeen Amaryllis ja Phoibos kävivät joka päivä kuuntelemassa tietäjän esityksiä; ja joka kerta he palasivat vanhuksen luota rikkaampina ja onnellisempina. He tulivat tietämään, että ihminen pääsee yhä lähemmäksi jumaluutta, kehittyy ja kasvaa sitä täydellisemmäksi, mitä useampia olomuotoja hänellä on ollut.
* * * * *
Reino pani vihkonsa kiinni. Lukija ja kuulija olivat hetkisen ääneti, kunnes Ruth loi loistavat silmänsä nuoreen mieheen ja sanoi:
— Me olemme siis olleet Phoibos ja Amaryllis?
— Niin, silloin me tapasimme toisemme ensikerran, tämä on nyt kymmenes. Ruth, eikö sinustakin tunnu, että noiden Hellaan lasten sielu on meissä?
— Kun luit kertomustasi, niin todellakin tuntui kuin muistot menneisyydestä olisivat mieleeni palanneet.
— Niin, sentähden sinussa on vieläkin niin paljon helleenitärtä, kun ensi henkäyksesi hengitit Hellaan maassa.
— Sinä myös, mutta olemmeko tulleet niistä ajoista täydellisemmiksi.
— Se oli ainoastaan tietäjävanhuksen usko. Ihminen ei voi maan päällä tulla täydelliseksi, ei ruumiin eikä henkensäkään puolesta. Ainoastaan — —
— Mitä tahdot sanoa?