— Se nainen, johon Amarylliksen sielu on ottanut asuntonsa, on aina ollut täydellinen ihminen.
— Kovinpa sinä nostat hänet korkealle.
— Oi Ruth, sinä olet viimeinen Amaryllis!
VIII
Seuraavana pyhänä Ruth ja Reino kävelivät taas kahden puistossa. He puhelivat Amarylliksestä ja Phoiboksesta. Tultuaan kukkivan oranssipuun alle Ruth virkkoi: — Sinä kai haluat nyt kertoa toisesta kohtauksestamme?
— Olin kyllä aikonut senkin kirjoittaa, mutta koska se nyt juuri on elävänä silmäini edessä, niin kerron sen tässä sinulle. He asettuivat mukavasti istumaan tuuhean, sulotuoksuisen puun juurelle, ja Reino aloitti:
Virginia ja Filoletes.
Oi mitä tuskaa Filoletes tunsi, kun hänen rakas isänmaansa joutui häviöön. Maailman kaunein maa, ihana Hellas, joutui ahnaiden roomalaisten saaliiksi. Filoletes oli 30-vuotias, silloin kun Korinthos valloitettiin, ja roomalaiset ottivat väkevämmän oikeudella kaupungin parhaimmiston orjiksensa. Filoletes, joka oli saanut hienon kreikkalaisen sivistyksen, joutui Roomaan erään rikkaan ylimyksen tyttären opettajaksi. Tyttö, 13-vuotias Virginia, voitti miellyttävällä käytöksellään ja suurilla loistavilla silmillään heti opettajansa sydämen. Oppituntien alkaessa osasi Virginia kreikankieltä ainoastaan muutamia sanoja, mutta kun hänellä oli hyvä muisti, oppi hän pian opettajansa kielen ja lasketteli hopeanhelähtävällä äänellään ulkoa pitkät jaksot Iliadia. Virginian lausuessa tuntui Filoleteesta usein, kuin olisi hän tuon äänen kuullut jo aikaisemminkin, ja kun tyttö silloin katsoi opettajaansa puhtaan kirkkailla silmillään, niin kaukaisten muistojen välähdykset pilkahtelivat Filoleteen takimmaisessa tajunnassa. Vielä ei hän kuitenkaan voinut käsittää, mitä muistoja ne olivat.
Niin kului vuosi, kului toinenkin. Eräänä päivänä Filoleteen istuessa yksin puutarhan sopessa, tuli Virginia hänen luoksensa ja kysyi?
— Miksi opettajani on niin surullinen? Mutta arvaten sitten syyn tyttö jatkoi heti: — Kerro minulle taas Hellaan maasta, omasta maastasi!