— Sinä olet pelastanut sekä veljesi että minut!
— Jumala sen teki! vastasi Aino.
— Niin, Jumala kyllä, mutta hän käytti sinua välikappaleenaan. — Voi, kuinka minä sinua nyt rakastan!
Seuraavana viikkona tapahtui haavan paraneminen nopeasti. Reino tahtoi jo monesti nousta makuulta, mutta se estettiin. Hänen täytyi olla vuoteessa vielä seuraavaan lauantaihin asti. Mutta suloista olikin nyt maata, sillä kaiket päivät istui Ruth hänen vieressään käsitöitään tehden, palvellen ja hoivaillen.
David soitteli sinä viikkona hyvin usein viuluaan ja urkuja; usein kaikki viisi lauloivat kiitolliselle kuulijalle, joka puhkesi sanomaan:
— Oi kuinka ihanaa on sairastellakin, kun on niin erinomaisia sairaanhoitajia, lääkäreitä ja tällainen sairashuone! Kyllä pätii pojan lekotella!
X
Pari viikkoa täysin terveenä oltuaan Reino lähti kerran Ruthin kanssa matkaamaan kahden "maailman loppua" kohden. He astuivat lautalle ja meloivat toiselle rannalle. Satumaan äärimmäisellä rajalla Reino ei ollut vielä koskaan käynyt, ja sinne he nyt matkasivat yhdessä. Siellä peräkulmassa oli merkillinen tippukiviluola, jossa ei ollut ainoastaan valkeita, vaan myöskin keltaisia, sinisiä, vihreitä ja punaisia pilareita. Reino katseli ihmetyksissään luonnon suuremmoista käsialaa ja virkkoi: — Tämä on Ainonkin nähtävä. Olemme täällä jo niin kauan olleet ja tämä, maailman merkillisin luola, on vielä näkemättä.
Luolan perällä oli valtava paasi, tasainen kuin pöytä. He nousivat paadelle, jota koristi iso kuutionmuotoinen kultamöhkäle. Reino koetti kohottaa sitä, mutta sai sen vaivoin polvensa korkeudelle. Ruth yritti myös Reinon kehoituksesta, mutta luopui pian aikeestaan ja sanoi: — Ei nouse, ei viimeisillä voimillanikaan. Eipä tuota luulisi niin painavaksi.
— Istu nyt sille kultatuolille, kehoitti Reino, — niin olet kuin kuningatar ainakin.