Aino yritti taittaa yhden kukan, mutta veli varoitti:
— Kuule, älä huoli ottaa, turmelet elämän suotta.
— Ei oteta, ei, olisin vain tuon ihmeellisen sinikukan tuosta rintaani siirtänyt.
— Onhan sinulla vielä mesimarjankukka rinnassasi. Etkö muista, että ahneus on kaiken pahuuden juuri, lausui Reino opettavaisella äänellä.
— Sinut minä esitänkin tämän kukkatarhan kaitsijaksi, kun tavataan tämän valtakunnan kuningas.
— Saat sitten tulla joskus näitä katselemaan, mutta muista: ainoastaan katselemaan!
— Hyvä, hyvä, koetan muistaa. Mutta minkäs toimen minä täällä saisin?
— Pyri kanapiiaksi, se on oikein sopiva virka noin nuorelle ja somalle ylioppilasneitoselle. Silloin saisin minäkin joskus jonkun kananmunan.
— Katseltavaksi vain, ei maisteltavaksi.
Mutta äkkiä he pysähtyivät ja jäivät kuin lumottuina kuuntelemaan.