— Vaikka minä muistan silmäsi ulkoa, vaikka ne ovat kuvattuina sieluuni, niin en vain saa silmiäsi tähän levyyn, tuskaili maalarinoppilas.
— Eikö riitä, että ne ovat sielussasi? virkkoi Ruth.
— Kunpa minä saisin ne niin ilmehikkäiksi kuin Rakelin on! Ei uskoisi, että musiikkimies osaa myöskin niin hyvin maalata.
— Älähän hätäile, poikaseni! lohdutti Ruth. — Aloittelijahan sinä vasta olet. Eikä kukaan ole seppä syntyissään. Mutta kun olet satakin vuotta ollut opissa, niin ehkä kätesi jo silmää tottelee.
— Tingitään sadasta sentään yhdeksänkymmentä pois, silloin osaan varmasti sinut kuvata vaikka silmät ummessa.
— Pane nyt se laattasi pois, niin saat maalata tämän Melchiorin viittaa!
Ruth teki juuri taulua tietäjistä, jotka ovat pysähtyneet ja katselevat hartaina tähteä, joka loistavana paistaa Jesuksen syntymäpaikan yläpuolella.
Reino katseli ensin ihastuneena morsiamensa sirosti liikehtivää kaunista kättä, joka loi kallion kylkeen elämää, sielukkaita kasvoja, ja kuvasi maailman merkittävimmän aikakauden historiaa.
— Oi, sinä olet taiteilija Jumalan armosta! Onko mahdollista, että näin mitätön poika on tuollaisen neron sulhanen.
— Eihän täällä ole varaa valita.