— Niin, heillähän oli oikein liitto — sanoi pilkallinen ääni joukosta — kolminaisliitto, vai kuinka? Eivätkä he paljo nähneetkään muita ikäisiään.
— Ei hyvät vieraat — keskeytti Alma — nyt meidän on käytävä sisään, ilta on viileä ja kostea, voisimme vilustua.
Ja rouvaryhmä lähti liikkeelle Sankeynlaulun tunteellisen sävelen kaikuessa heidän jälkeensä illan hämärään. Eivätkä he voineet kieltää, että laulu oli kaunista.
Useimmat muut vieraat olivat jo edellä ennättäneet talon loistavaan saliin, jonka katossa kristalliruunu sädehti ja hohti kuin aurinko juhannuksen aikaan.
Keskustelu kävi surinanaan eri ryhmissä.
Pormestarinrouva kertoi äskeiselle kuulijakunnalleen tietävänsä monta kotia, joissa tämä uudenaikainen uskonto on katkaissut pyhät perhesiteet ja synnyttänyt katkeruutta ja eripuraisuutta aviopuolisoiden tai lasten ja vanhempain väliin, kun toiset heistä ovat sen omistaneet, toisten toki säilyttäessä järkensä.
— Varjelkoon sellaisesta — huokasi Alma Aarnio täyttäessään vierastensa viinilasit vanhanaikuisesta hopeakannusta — maljanne! tämä lämmittää kylmästä tultua.
Muutamat herroista tulivat kilistämään lasia rouvain kanssa. —
— Taiteen hengettäret mahtavat viihtyä tässä ilmapiirissä — sanoi lyseon piirustuksenopettaja, hienonnäköinen hoikka mies, lyöden lasinsa laitaa Alma Aarnion lasiin — herrasväki ei taida tietääkkään, että tästä talosta on tänä vuonna lähtenyt maailmalle siipiänsä koettamaan toinenkin taiteilija-aines, vaikka eri alalla. Tarkoitan Väinö Sommeria, joka koko talven hyvällä menestyksellä on harjoittanut maalausta pääkaupungissa sekä oppilaana Ateneumissa että yksityisesti taiteilijan johdolla. Tapasin hänen opettajansa äskettäin käydessäni Helsingissä ja hänellä tuntui olevan mitä parhaat toiveet Väinöstä. Sanoi hänen harjotelmainsa tulevan olemaan oppilasnäyttelyn kaunistuksena keväällä.
— Kun vain pysyisi tervennä kaikinpuolin poika-rukka — sanoi säälittelevä ääni joukosta.