— Ooh, kyllä hän siitä reipastuu — vakuutti piirustuksenopettaja.
— Nyt kun hän on päässyt omalle alalleen, on hän kuin kala vedessä.
Ja työtä hän kuuluu tekevän kuin mies — hänen maljansa, onnea
pojalle!
Rouvat jäivät puistelemaan päätään ja kuiskailemaan toisilleen.
Illallispöydässä kiertyivät puheet taas yksinomaan Eevaan.
Vierasten ihaillessa ruokahuoneen supisuomalaista sisustusta, selitti kauppaneuvos, että se oli syntynyt Eevan aistin mukaan ja oli hänen hartaan toivonsa tuote.
Katseltiin mielihyvällä suomalaista eväskonttia ja kaljahaarikkaa, jotka olivat päässeet seinäkoristeiksi, ja nostettiin korkea lapsentuoli nurkastaan pöydän ääreen.
— Tässä näin sen paikka muinen oli — sanoi Aarnio ja siirsi tuolin toiseen kohti.
Sinä iltana tuntui kuin he kaikin olisivat muuttuneet lapsiksi. Teki mieli heittää pois kaikki jäykkyys ja juhlallisuus ja leikitellä lasten lailla tulen ympärillä, joka loimusi ruokasalin suomalaisessa takassa levittäen kodikkaisuuden tunteen joka soppeen ja jokaisen mieleen.
Mielialan ollessa hilpeimmillään veti maisteri Müller taskustaan säästämänsä paperin.
— Minulla on vielä erään saksalaisen kirjailijan lausunto neiti
Aarniosta.
Suurimmatkin herkuttelijat unohtivat heti lautasensa. Jokaisen katse kääntyi Mülleriin, joka alkoi yhtä juhlallisesti kuin äsken: