— Ei kukaan muu voi äänellään niin erinomaisella tavalla tuoda esiin ihannetta ja unelmia kuin hän. Kun kuulee hänen laulavan, tulee ehdottomasti ajatelleeksi sitä kaukaista maata, joka on hänet kasvattanut ja sen runollista laulajakansaa, joka tuntuu tälle lapselleen antaneen kauneimmat lahjansa. Ajatus siirtyy sinne kankaille Kalevan, jossa on kaunis taistelu käymässä aseilla hengen. Ja me uskomme sen kansan tulevaisuuteen, sillä se kansa, jonka hengenlahjat ovat niin runsaat, on luotu elämään…
Tämä se vasta sai vieraat oikein juhlamielelle. Melkein jokainen silmä oli kostea.
Pyyhkien kyyneleet silmäkulmistaan, sanoi vanha pastori Winter:
— Oi sitä lasta, hän ei edusta ainoastaan tätä kaunista kotiaan ja syntymäkaupunkiaan, koko syntymämaataan hän edustaa, ja niin kauniilla tavalla. Maineen kukkulat on hän saavuttamaisillaan, ja on kuitenkin säilyttänyt viattoman ja nöyrän lapsenmielensä. — Jumala häntä siunatkoon tuhatkertaisesti!
— Mutta milloin saamme nähdä hänet? Tulee kai hän kotia kesäksi? — kysyi joku.
— Niin, milloin hän tulee kotia? kuului monelta haaralta.
— Se on epätietoista — vastasi kauppaneuvos — kesän hän tulee viettämään Etelä-Ranskassa erään kuuluisan laulajattaren perheessä saadakseen hänen johdollaan katkaisematta harjoittaa opinnoitaan, joita hän sitten talven kuluessa taas jatkaa konservatoriossa.
— Kas se tyttö tekee asiansa perusteellisesti — tuumailivat herrat.
— Eeva on niitä ehjiä luonteita — selitti Hanna Heitman — kokonaan hän antautuu, sydämmellään ja sielullaan, puolinaisuus on hänelle ventovierasta. —
— Minulla olisi eräs esitys arvoisalle seuralle — sanoi maisteri Müller — eiköhän olisi paikallaan, että laittaisimme yhteisen onnittelusähkösanoman Eeva-neidille Berliiniin vai mitä arvelette?