Aivan oikein, siellä pyöri tohtorin tavarakuorma verkalleen eteenpäin rantakatua kohden. Kaapit olivat kumollaan rattaiden pohjissa ja tuolien jalat sojossa taivasta kohden.
Hetken päästä tulivat tohtori ja Selma kumpikin kantaen tohtorin kemiallisia koneita.
Tohtori käveli otsa rypyssä ja näytti tarkasti miettivän jotain, kenties jotakin uutta aineyhdistystä, jonka perille hän oli pääsemäisillään.
Mutta Selma oli itkenyt.
XII.
Eeva oli kotimatkalla.
Hän oli lentänyt pikajunassa halki Euroopan. Itämeren aallot olivat tuuditelleet häntä kotimaan rannoille ja nyt istui hän jo taas samassa laivassa, joka lähes kaksi vuotta sitten sankan usvan lävitse oli kuljettanut hänet laajan ulapan päässä olevalle rautatieasemalle.
Hänellä oli oma pieni hyttinsä salongin takana. Hän oli matkustanut yöjunassa Hangosta ja häntä raukasi. Nukkua hän kuitenkaan ei olisi voinut. Hän oli nojallaan vuoteen patjoja vastaan ja katseli ulos ikkunasta, jonka hän oli avannut.
Ulappa aaltoili hiljalleen ja sen pinta sädehti ja kimmelsi auringossa. Kone jyskytti säännöllisesti ja kohisten vetäytyi vesi loitommas laivan kyljestä.
Siinä kohinassa oli jotain rauhoittavaa, jotain lepoon viihdyttävää.