Kuinka paljoa enemmän merkitsi yksi ainoa elävä ihminen, joka tarvitsi hänen apuaan, kuin kaikki utuiset ihanteet yhteensä, joita kuitenkaan ei voinut saavuttaa.
Hänen täytyi sovittaa kaikki, mitä hän oli rikkonut — tästä lähtein piti hänen palvella ihmisiä.
Mutta taide, niin, hän rakasti sitä kuitenkin, ja hän oli luullut täyttävänsä velvollisuuden. Minkätähden ahdisti nyt sitten näin hänen mieltään ja mitä häneltä vaadittiin?
Hän muisti kaksivuotista sitoumustaan ja tunsi olevansa kuin kahleissa.
Hän muisti että hänen huomispäivänä, levättyään kaksi vuorokautta matkan jälkeen, piti esiintyä kotiseutunsa yleisön edessä, piti pitää tuliaiskonsertti.
Minkätähden tuntuikaan se nyt niin vastenmieliseltä? Kun vain olisi voinut paeta pois, heittää kaikki, laulajaiset ja muut!
Mutta sitä hän ei voinut. —
Aamun sarastaessa paneutui hän vuoteelleen ja nukkui painostava tunne sydänalassaan.
XIV.
Seurahuoneen sali oli äärin vierin väkeä. Oli tullut maaseutulaisiakin. Kaikki, jotka vain kynnelle kykenivät, tahtoivat nähdä ja kuulla häntä, josta niin paljon oli puhuttu kotimaassa ja maailmalla.