Hän seisoi heidän edessään valkeassa silkkileningissä, joka oli matala kaulasta ja jonka pitkä laahustin oli paneutunut poimuihin lattialle. Kauniit hivukset laskivat nytkin luonnollisina laineina ohimoille, mutta olivat vasten entistä tapaa kierrettyinä kreikkalaiselle solmulle niskassa.
Ohjelman ensimmäisenä numerona oli Wagnerin "Elsas Traum" ja kuului siihen vielä suomalaisia ja norjalaisia sävellyksiä. Ja vaikka hän oli sangen väsynyt alussa ja hänestä esiintyminen tuntui vastenmieliseltä, lauloi hän kuitenkin mielensä lämpimiin varsinkin muutamia numeroita esittäessään. Mutta selvästi näkyi että suosionosoitukset olivat hänelle vastenmieliset, ja kun hän tuli kiittämään niistä, oli hänen hymyilynsä surumielinen ja raukea.
Alma Aarnio istui miehensä rinnalla ensi rivissä. Hänen mielestään yleisö pysyi aivan liian maltillisena. Oliko se ehkä odottanut enemmän? Itsepuolestaan hän ei voinut antaa minkäänlaista arvostelua, hänen mielensä oli siksi liian levoton ja kiihoittunut.
Puku ainakin oli nuhteeton, sen hän näki. Mutta edukseen Eeva ei ollut, sen olisi huomannut sokeakin. Hän ei siis kumminkaan jaksanut voittaa alakuloisuutta, joka häntä oli vaivannut kaiken kotonaoloajan.
Ja harmillisinta oli ettei hän lopulta ensinkään pysynyt ohjelmassa. Lauloi mitä mieleen sattui, ja mieleen sattui vain mollissa käypiä kappaleita, kaikkein traagillisimmat sävelsepustukset ja surunvoittoisimmat kansanlaulut.
Salissa alkoi Alma Aarnion mielestä vähitellen vallita hautajaismieliala.
Kun kaikki oli loppuun suoritettu, huudettiin häntä kuitenkin innokkaasti esille.
Alma Aarnio pujahti pukuhuoneeseen.
— Rakas Eeva, koeta voittaa itsesi, näytä että sinulla on luja tahto. Sinun täytyy lopuksi laulaa jotain iloisempaa, jotain oikein reipasta.
Hän rukoili niin hartaasti, että Eeva päätti noudattaa hänen mieltään.