— Alma, emmekös mekin ole leikitelleet koulua? Emmekös me ole leikitelleet sitä jo parikymmentä vuotta, me kaksi. Sinä olet selitellyt minulle kauppataidon salaisuuksia ja asian käytännöllistä puolta olemme tutkineet laivasillalla ja makasiineissa. Mutta sinulla on ollut kehno oppilas, sangen kehno, eikö niin, Almaseni.
Kauppaneuvos katseli rouvaansa lempeästi, miltei säälitellen. Mutta rouva Heitmannin mielessä kummitteli arka linnunpoikanen, joka pyysi anteeksi, ettei häntä oltu luotu kauppamieheksi.
— Kuinka lieneekin — vastasi rouva Aarnio iloisesti — tyytymätön en ainakaan ole ollut oppilaaseeni.
— Se tulee siitä että sinulla on niin paljon kärsivällisyyttä — sanoi kauppaneuvos taputellen rouvaansa olalle — niin vain "rakkaus on kärsivällinen ja laupias."
Se pieni perhekohtaus, jota näkemään rouva Heitman näin äkkiarvaamatta oli joutunut, teki hänet onnelliseksi. Hän tiesi nyt, ettei Kaarlo Aarnio kumminkaan ollut hukannut parempaa itseään siirtomaantavaroihin, laivaosakkeihin ja suuriin voittoihin. Ja hän tiesi vielä, että jos se vaimo, jonka kohtalo oli antanut hänen osakseen, ei täysin kyennytkään ymmärtämään häntä, niin antoi hän kumminkin hänelle hellyyttä ja teki hänen kotinsa lämpimäksi tyyssijaksi, jossa täytyi viihtyä. Kenties hän ei kaivannutkaan muuta, kenties hän oli täydellisesti onnellinen.
Kauppaneuvos käänsi keskustelun politiikkaan, mutta kun rouvat eivät sanottavasti ottaneet siihen osaa, lakkasi puhelu hetkeksi kokonaan.
— Näittekö te, hyvät ystävät — katkaisi rouva Aarnio äänettömyyden — niitä silkkimustia, jotka tässä taas kävivät pihassa aamusella kuopien, korskuen? Minä niitä ihailen joka päivä. Juuri sellainen vaunupari pitäisi meilläkin olla. Pätisipä silloin liikkua! En ole vielä saanut ukkoa suostumaan, mutta annahan ajan ehtiä, ajetaan se vielä perille sekin asia. Sitten, Hanna, käymme usein yhdessä ajelemassa ukkoinemme — hän iski veitikkamaisesti silmää rouva Heitmannille.
— Vai otetaan ukotkin mukaan — myhäili Aarnio ja jatkoi totisesti:
— Ei taida tohtori Sommer saada miestä pelastetuksi elämälle.
— Minkätähden sitten valitakkin lääkärikseen juuri Sommer — sanoi rouva Aarnio — ketäpä hän ennenkään lie parantanut?