Hän nojasi päätään niinipuun sammaleiseen runkoon ja hänen kasvoissaan kuvastui sielunrauha. Oliko se sama muoto, joka äsken kuvasti tuskaa? Kuinka kaunis se oli näin levossaan!
— Ne eivät peloita — lausui Väinö jatkaen äskeistä ajatustaan — kuulkaa, kuinka niiden ääni on lauhtunut lempeäksi! Siinä on lohdutusta ja sovintoa.
— Minusta on aina tuntunut siltä, kuin kuolema olisi armahtavaisempi kuin elämä.
Tytöt katselivat häntä ihmeissään. He tunsivat niin hyvin valot ja varjot hänen kauniilla otsallaan, vaikk'eivät he olleetkaan tietäneet syvimpiä syitä niiden vaihteluun. Mutta olivatko he milloinkaan ennen nähneet häntä näin kauniina, otsaa näin varjotonna ja huulia näin onnellisessa hymyssä, kuin nyt hänen puhuessaan kuolemasta.
— Täällä "muistojen majassa" on niin painostavaa tänä iltana — sanoi Selma — menkäämme Jumalan kirkkaaseen päivänvaloon, tulkaa, sisko ja veli.
— Vaan nytpä onkin isän kahvin aika — jatkoi hän — minun on mentävä niihin hommiin — ja niin sanoen juoksi hän sisään.
Väinö ja Eeva rupesivat kuokkimaan uutta kukkalavaa, joka työ heiltä päivällä oli jäänyt kesken.
Ilta oli mitä ihanin. Nuorta viehkeätä elämää uhkui heitä vastaan joka taholta: omenapuu paisutti umppujaan, pääskypari rakensi pesäänsä huvihuoneen räystääseen. Ilma soi tuhansia ääniä: sirkan sirinää, sääsken soittoa ja laululintujen liverrystä. Heidän kääntäessään turpeita nousi toukkaa ja muurahaista näkyviin.
— Kuinka suuri ja valtava se henki onkaan — puhkesi Eeva puhumaan — joka elähyttää kaikkia olentoja, joka ikäänkuin kantaa niitä voimakkailla käsivarsillaan ja antaa kullekin tehtävänsä olentojen suuressa sarjassa. Vaikkei silmäni voikkaan nähdä luonnon salaisuuksiin, ovat ne kuitenkin auvenneet näkemään jokaisessa sen olennossa sen hengen ilmauksen. Sentähden onkin minulle jokainen olento sen hengen pyhittämä, eikä minulla ole mitään oikeutta suotta sortaa sen elämää.
— Juuri niin minäkin ajattelen — innostui Väinö — samallahan estäisin sen täyttämästä tarkoitustaan, ja tarkoituksen täyttäminen lienee alemmalla asteella olevalle yhtä kallis velvollisuus kuin ylemmälläkin.