— Nyt on jotakin tapahtunut — sanoi Selma — jotain aivan tavatonta. Olisiko isän työ viimeinkin onnistunut, hänen monivuotinen työnsä?
Mutta miksi hän ei ollut kutsunut heitä molempia, miksi vain Väinön?
Kenties oli hän kutsunut Väinön sanoakseen hänelle:
— Seuraa vapaasti taipumustasi! Minä en enään pane esteitä. Tänään tilaan sinulle siveltimet ja värit ehommat entisiä.
Tytöt seisoivat odotuksissaan tohtorin porrasten edessä. Ja Selma kertoi Eevalle kuinka tuskalliselta hänelle oli tuntunut nähdä isän ja pojan välit niin särkyneinä kuin ne olivat olleet koko pitkän talven. Tuskin olivat he sanaa vaihtaneet, ja milloin tohtori oli puhutellut Väinöä, oli hänen äänensä kuulunut kovalta, hänen, joka muuten oli ystävällinen ja lempeä jokaiselle. Kenties nyt tapahtuisikin muutos jonkun onnellisen sattuman kautta.
He seisoivat yhä porrasten edustalla odotellen selitystä, kun Väinö hiljaa avasi ikkunan ja sanoi heille:
— Isän koe on onnistunut, minä kirjoitan hänen sanelunsa mukaan kirjettä tiedekunnalle.
— Eeva — sanoi Selma — nyt on hetki käsissä, jolloin meidän on toimittava.
— Niin, meidän on todellakin taottava niin kauvan, kuin rauta on kuuma — lausui Eeva innostuen — huomenna, kenties jo olisi myöhäistä.
— Sinun, Eeva, on puhuttava hänen puolestaan, sinun sanaasi hän parhaiten kuuntelee. Isä kun niin pitää sinusta.
— Minä puhun hänen puolestaan vielä tänä iltana — sanoi Eeva vakaasti. — Ja kyllä hän suostuu. Tällä hetkellä menen minä hänen luokseen.