Hän tarkoitti että se oli aavistus jostain suuresta elämäntehtävästä, johon heidän ystävänsä oli kutsuttu ja joka nosti hänet muita ylemmä.
— Ja nyt — jatkoi Eeva — nyt minä ilmoitan teille sen, jota en milloinkaan olisi luullut voivani sanoa yhdellekään ihmiselle. Se onkin ainoastaan teille ja tässä ympäristössä — minä elän sävelissä. Mitä se merkitsee? Koetan selittää sen teille. Ei ole ainoatakaan esinettä luonnossa, joka ei tuhansilla kielillä laulaisi minulle ainaista lauluansa hamasta lapsuudestani asti. Ilma, jota hengitän on laulun helinää. Kun kuljen tietä, visertävät ojavieret ja maahan poljetun heinänkorren kuulen kujertavan hyljätyn valitusta. Ja tuulten teitä leijaa luokseni säveliä, joita en ymmärrä. Vaan välistä on kuin minäkin voisin ja minunkin täytyisi laulaa…
Eevan innostus tarttui hänen seuraajiinsakin. Ihaillen katseli Selma häntä ja huudahti:
— Eeva, sinusta tulee vielä jotain suurta!
Eeva joutui hämilleen. Oliko hän kenties kiitellyt ja ylistellyt itseään, ei, niin väärin häntä ei voitu ymmärtää.
— Minustako jotain suurta! Oi, ei milloinkaan, enkä sitä tavoittelekkaan. Jos tietäisitte, mikä ahdistus minut usein valtaa luonnon ja sisimpäni ääniä kuunnellessani. Sillä minä tiedän että sitä, mikä niissä on syvintä, itse perussäveltä, sitä en kykene tajuamaan. Mutta se on olemassa, minä tiedän sen. Ja minusta on kuin pitäisi minun ponnistella kaikki henkeni voimat sitä tajutakseni. Mutta minä pelkään että vaikka ponnistelisin ikäni kaiken, en saa sitä koskaan kuulla. Ja kuitenkin täytyy minun sisäisestä pakosta laulaa, minun täytyy laulaen koettaa tulkita sitä, mitä en milloinkaan ole kuullut — oi, sentähden se onkin niin surkuteltavaa kujerrusta.
— Eeva, sinä olet kovin vaatimaton — vakuutti Selma — kaikki, jotka ovat kuulleet sinun laulavan, ihailevat ääntäsi. Ja, ajatteles mitä sanomalehdissä kerrottiin, kun julkisesti esiinnyit opiston päättäjäisissä — "erityistä huomiota herätti nuori…"
— Voi, säästä minua — rukoili Eeva — et voi aavistaa kuinka se kiusaa minua ja kuinka minua hävettää, itsehän tiedän parhaiten.
He olivat jo ennättäneet kukkulalle, josta näki kauvas, ja istuutuivat siihen tiepuoleen luonnon laatimaan kalliosohvaan.
— Täällä emme ole käyneet ainoatakaan kertaa sinun poissa ollessasi — sanoi Selma.