— Hän tosin ei sanonut sitä — jatkoi Eeva — mutta minä luulen että hän on surrut, surrut enemmän kuin iloinnut elämässään, sinun hyvä isäsi.
— Sen minä kyllä olen tiennyt — sanoi Selma ja hänen kauniit mustat silmänsä herahtivat täyteen kyyneleitä — mutta minun luullakseni on hän tehnyt työtä vielä enemmän kuin surrut. Oi, kuulisitpa vain hänen puhuvan työn siunauksesta! Työtä hän tekee päivän kaikki hetket ja sitä hän ylistää kuin parhainta toveriansa.
— Jospa olisit nähnyt kuinka onnellinen hän oli äsken tehtyään päätöksensä Väinöstä. Hän oli ihan hyvillään siitä, että olin tullut hänen puheilleen ja siten auttanut häntä voittamaan oman itsekkään luontonsa, — sillä kunkin meistä — sanoi hän — on taisteltava painajaista vastaan omassa povessamme.
— Isä rukka — huokasi Selma — hänen taistelunsa on kyllä ollut vaikea.
— Nyt hän olisi valmis mihin uhrauksiin tahansa Väinön puolesta. Hän esitti itse, että hän saisi matkustaa jonkun etevän taiteilijan opastettavaksi. Mutta minä selitin hänen halunsa vetävän vain Hietarannan mökkiin. Luulisin sitä valintaa onnellisimmaksi, varsinkin kun Väinö koulun piirustusopettajalta sai niin hyvät alkeet, että hän helposti voi tehdä pieniä harjoitelmia ominpäinsä luonnon mukaan. Eikä puutu Hietarannassa kauniita aiheita.
— Minustakin tuntuisi turvallisimmalta — sanoi Selma — jos hän olisi Hietarannassa. Siellä hänen rauhaton mielensä varmaan parhaiten rauhoittuisi. Koko siinä ympäristössä on jotain viihdyttävää, jotain erikoisesti hänelle sopivaa, sen hän sanoi jo siellä ollessamme.
— Ja ennen kaikkia — lisäsi Eeva — on siellä ukko ja mummo ja heidän mukanaan vankka henkinen valta hänen tukenaan.
— En ihmettele, että isä mielellään päästää hänet Hietarantaan, hän kun ihastui ikihyväksi mummoon sinä kesänä, jona mummo oli hänen potilaanaan, ja ukkoa hän tavallisesti sanoo patriarkaksi.
— Sinne me saatamme hänet jo huomenna, minä autan sinua matkavalmistuksissa — innostui Eeva.
— Voi kuinka sinä aina olet hyvä! — iloitsi Selma — minne minä joutuisin ilman sinun ystävyyttäsi? Elämäni olisi kuin yksinäisen orvokin elämä ahon laidassa.