— Niinpä lue sinä — pyyteli Eeva asettuen mukavaan asentoon nojatuoliin.
He koettivat kumpikin salata toisiltaan sitä levottomuutta, joka yhdistyi heidän iloonsa kirjeen saannista.
Selma luki:
— Siskot!
Minä en rupea kirjoittamaan Teille tavallista kirjettä, mutta lähetän tässä jokapäiväiset muistiinpanoni, jotka ovat tehdyt päiväkirjan muodossa. Näistä parhaiten näette nykyisen mielentilani, toiveeni ja tuumani. Sillä minä olen todellakin niin itserakas, että luulen Teidän mielenkiinnolla seuraavan elämääni täällä. — Terve!
Veljenne
W. S.
1 p. kesäkuuta. Ensimmäinen aamu täällä. He ovat itse muuttaneet aittaan ja antaneet tuvan kokonaan minun haltuuni. Sanovat kesällä aina nukkuvansa aitassa eikä päivillä paljon joutuvansa olemaan seinäin suojassa.
Nukuin heidän sängyssään. Allani oli puhtaat oljet ja palttinainen raiti, peitteenä suomalainen ryijy. En ole mahtanut nukkua niin hyvästi siitä asti kuin piennä kehdossa äitini tuutimana.
Heräsin, kun tuttava seinäkello löi neljä. Uniset silmäni sattuivat ikkunan vehreään varjostimeen, ja olin heti selvillä olinpaikastani. Tuossa tuokiossa olin ulkona.