Mutta Eeva seisoi siellä sinisessä pumpulileningissään ja vihkonen metsäorvokkia kädessään kauniimpana kuin milloinkaan ennen. Liikuttiko häntä ranskalaishansikkaat enempää kuin mikään muukaan tämän maailman turhuus.
Hän oli ottanut ohjelmaansa vain kansanlauluja, ja kun ne luontoperäisessä, koristelemattomassa kauneudessaan helkkyivät hänen huuliltaan, vei hän kuulijansa mukanaan laulun ihannemaihin.
Viimeiseksi lauloi hän "miksi laulan", ja kun sen viime sävel oli kajahtanut, vallitsi salissa ehdoton hiljaisuus. Ei mitään räikeätä kätten paukutusta, ei mitään myrskyä.
Vasta kun Hanna Heitman oli noussut tuoliltaan ja Eeva hänen jäljessään oli alkanut poistua, tyynesti niinkuin hän oli tullutkin, kajahti kuin yhteisestä päätöksestä eläköönhuuto. —
Alma Aarnio oli Eevan laulaessa erikseen koettanut huomata, minkä vaikutuksen laulu tekisi helsinkiläiseen taiteilijaan. Hän oli heti ottanut huomioonsa, ettei hän ainoatakaan kertaa yhtynyt kätten paukutukseen. Oliko hän siis tyytymätön?
Alma Aarnio ei ollut mikään kasvonilmeistä lukija, mutta vaikea ei ollut hänenkään nähdä, että taiteilija ilmeisesti nautti Eevan laulusta. Hän nojasi päätään taaksepäin ja piti välistä silmiään suljettuina ja silloin hänen ilmeikkäät kasvonsa väreilivät kuin sisällisesti liikutuksesta. — —
Tuolirivit oli siirretty pois ja yleisen tanssin piti alkaa. Osa yleisöä oli asettunut istumaan pitkin salin seiniä, toiset olivat vetäytyneet sivuhuoneisiin.
Eeva istui eräässä sivuhuoneessa äitinsä ja Hanna Heitmannin keskessä. Hän tähysteli lakkaamatta saliin. Hän etsi mustaa kiharapäätä, jonka hän laulaessaan varmasti oli nähnyt väikkyvän jossain siellä takana. Nyt sitä ei näkynyt missään.
Selman hän näki salin alapäässä. Hän oli mustissaan, mutta Eevan mielestä kumminkin kauniimpi kuin kaikki ne muut vaaleisiin puetut tytöt yhteensä.
Torviseitsikko soitti ensimmäisen valssin, mutta ei ilmestynyt ainoatakaan paria lattialle. Maisteri H., joka talven kuluessa aina oli avannut tanssijaiset pormestarin Elsan kanssa, oli poissa. Ja Elsa istua nöpötti äitinsä vieressä valkeissaan ja viuhka kädessä salin peräseinällä turhaan odotellen tanssittajaa.