Ja he menivät kaikin Aarnion kauniiseen puutarhaan, jota Alma mielihyvällä näytteli vierailleen.
Alma otti heti Hannaa käsipuolesta ja vei hänet katsomaan kyökkipuutarhaansa, sillä se sentään oli hänen varsinainen ilonsa ja ylpeytensä.
Sepä vasta rehotti. Silmissä tuntui se työntävän vartta ja maa muhisi ja halkeili tehden tilaa paisuville juurille.
— Lähetät varmaankin taas näyttelyyn — sanoi Hanna.
— Kenties, jos onnistuu myönteli Alma — itse olen kylvänyt joka siemenen.
— Se minun keväällinen pelkoni näkyy olleen perätön — sanoi Alma, kun he tehtyään kierroksen puutarhan ympäri istuutuivat vehreään puusohvaan.
— Sanoinhan sen — vastasi Hanna — muissa maailmoissa Eeva elää. Näyttää siltä kuin hän ei paljoa tietäisi siitä, mitä hänen ympärillään tapahtuu.
Ja he siirtyivät puhumaan Eevan matkasta ja siitä, miten hän oikeastaan tulee selviämään oudoissa oloissa, hajamielinen kun on ja elää muissa maailmoissa. —
Jäätyään kahdenkesken Eevan kanssa näytti Armas menettäneen puhelahjansa ja maailmaa nähnyt gentlemanni muuttui yhtäkkiä ujoksi koulupojaksi. Hän yritti sanoa jotain, mutta sanat kuolivat huulille.
— Ah ajatteli Eeva — hän kaipaa Selmaa, hän yritti kysyä jotain hänestä, mutta ei saanut tehneeksi sitä, poika rukka.