"Sisko, kauheata! Kuulitko sä että
laivassa on vuoto, kannen alla vettä",
— näin laivahiiri huusi toverilleen —
"on jo likimmilleen
mua kärsään asti"
(vaikka hän vain hiukan kynsiänsä kasti);
"eikä ihmekään, kun nytkin juovuksissa
kapteeni on laivan ruotelissa.
Laivamiehistä yks laiskempi on toista,
järjestystä kerrassaan ei minkäänmoista.
Huusin kyllä että: 'Laiva hajoo,
on vuodon saanut, kohta vajoo!'
Vielä mitä! Minuakos kuka kuuli:
ne juoruja mun levittävän luuli!
Mutta kunhan ruumaan katsottaisi,
vaaran suuruus silloin kyllä havaittaisi.
Vaan mekö mukanansa sortuisimme,
hukkuisimme?
Ei, sisko: paetaan me heidän laivastaan,
kenties läheltäkin saavutamme maan!"
Ja niin nuo hupsut mereen astuivat
ja hukkuivat;
vaan varma käsi ohjas sitte laivan
satamahan vauriotta aivan.
Nyt joku tahtoo tietää:
no entäs vuoto? kapteeni ja miehet? kuulla sietää:
vuoto, mitätön; se tukkia
vain hetken asia.
Loput oli pahaa puhetta.
Ylimys ja tietäjä.
Ylimys puhutteli kerran tietäjätä
kysyskellen sitä, tätä.
"Sanos", virkkaa, "sinä, joka tunnet maailmaa,
ja luet ihmis-sydämiä kuin kirjaa vaan,
kuin ompi tuo: Jos mitä alotamme,
jos tiede- tahi taideseuran perustamme,
niin tuskin oomme päässeet alkuunkaan
kun se jo tyhmyreit' on tulvillaan?
Eikö taikaa ole minkäänmoista
päästäksemme noista
tolvanoista?"
"En luule",
viisas tuohon vastaa, "mutta kuule,
kun sanon (meidän kesken): seurain noiden
laita on kuin puisten asunnoiden:
isäntä itse tuskin niihin ennättää,
kun sirkat nurkissa jo siristää!"
Joutsen, rapu ja hauki.
Kun tovereilta sopu puuttuu,
vaivaksi toimet heiltä muuttuu
On turha silloin toisen apu.
Kerran joutsen, hauki sekä rapu
kuormaa kuljettamaan yhtyi,
ja kaikki kolme siihen ryhtyi
kilvan kiskovat, vaan kuorm' ei kule eteen!
Se tosin oiskin ollut helppo heille,
vaan joutsen, näes, tahtoo taivahille,
rapu runnaa taappäin, hauki veteen.
Ken vääräss' on, ken oikealla tiellä
jääköön sanomatta;
mutta kuorma seisoo vielä
tänäpänä siellä.
Kolmivaimoinen.
Joku syntisäkki suruton
vaimon eläessä vielä toiset kaksi nai.
Kuningas kun tästä kuulla sai
(ja kuningas ol' ankara ja haluton
sallimahan moista pahennusta),
käski monivaimoisen ja ilman vitkailusta
oikeuden käsiin antamaan,
sekä miettimään niin kovan rangaistuksen,
että muiltakin se hänen valtakunnassaan
tukahuttaa halun, houkutuksen
käydä mokomahan ilkityöhön vastakaan.
Niin käskee kuningas ja lisää uhkauksen:
"Vaan lieväksi jos näen rangaistuksen sille —
tuomarit mä hirttää käsken pöytäns' ympärille."
Jo tuli tuomareille
nyt huono leikki: heille
pelko otsaan nostaa kylmän hiostuksen.
Kolme vuorokautta järjestään
keskustelevat he keskenään
minkä syylliselle keksisivät rangaistuksen.
Piinoja on satoja, mut ei ne estä
synnin elkehiä ihmisestä.
Vihdoin, kiitos Herran, he sen keksivät!
rikollisen oikeuteen käskivät
viipymättä saapumaan,
kuulemaan
oikeuden päätöstä. Ja kuului se:
vaimot, kaikki kolme, annettakoon hänelle.
Kansa tästä tuomiosta ihmeissään,
luuli että tuomarit nyt varmaan hirtetään;
mut ei päivää vielä neljääkään
kulunut, kun kolmivaimoinen
itse itsensä jo veti hirtehen…
ja vaikutukset tämän tuomion
— se merkittävä on —
niin tehokkahat oli ihmisiin,
että jälkeen sen ei yksikään
siinä maassa yrittänytkään
mennä kolmen kanssa naimisiin.
Lehdet ja juuret.