Kuormasto.
Patakuormaston on kuljettava
alas jyrkän mäen rintehestä.
Päästäksensä kunnialla pintehestä,
isännän on kukin kuorma saatettava
sinne erikseen.
Taitavasti, hyvin hiljalleen
etumainen hevonen sen työn
tekikin:
ristiluittensa ja mäkivyön
nojassa hän esti kuormansa kun estikin
luisumasta,
syrjään suistumasta.
Vaan tuon hitautta pilkaten
mäen päällä nauraa nuori hevonen:
"Katsokaas nyt tuota konkaria,
joka työstään saa niin paljon kiitoksia:
sehän eteenpäin kuin rapu käy,
eikä kiirehtiä osaavankaan näy!
Katso, katso miten kierteleiksi,
vasempaan ja oikeahan käänteleikse…
Mikä aasi! Jos ois edes ylös mäkeä,
taikka yöllä; mutta alamaa ja päivällä!
Vettä vetäisivät mokomat
kuhnijat!
Katsokaapas meitä, me kun lennätämme:
viipymättä kuorman alas kiidätämme!"
Siitä, kaula kaarevana, lähtee matkahan
isännättä, kuorman kanssa raskahan.
Mutta tuskin alkumäkehenkään ennättää
kun jo kuorma alkaa häntä lennättää,
riuhtoo milloin sinne, tänne milloin.
Muuta keinoa ei tiedäkäänhän silloin
kuin — antaa mennä mikä käpälistä
lähtee. Ankarata jyskymistä
aikaan saavat kuopat, kivet sadat:
kärryt kääntyy yhä vasempaan — vasempaan
kunnes — roiskis! — rytinällä kaikki kanavaan!
Hyvästi nyt, isäntämme padat!
Ihmisissäkin on samaa heikkoutta
tuntuvasti:
toisten töitä oomme kärkkäät moittimaan,
vaan kun itse yritämme toimimaan,
suoritamme kahta hullummasti.
Sika tammen alla.
Sika, iki-tammen alla röhkien,
terhoja söi enemmän kuin kylliksensä;
päätettyään runsaan einehensä,
nukkumahan paneusi alle sen.
Sitten unestansa silmät auki saatuaan
ja noustuaan,
tammen juuria käy tonkimaan.
"Kuules, siitä vahingoittuu puu",
varis oksalta näin sanoo varotellen,
"kun juuret paljastat, se kuivettuu".
"Kuivettukoot", vastaa sika siihen uhmaellen:
"sehän minuhun ei koske laisinkaan;
siitä hyötyä on vähän, tuskin ollenkaan;
vaikka koko tammea ei oisi,
mä en vaikeroisi —
kunhan terhoja on, joista lihoan."
"Kiittämätön!" hälle tammi vastahan
nyt ärjäsi:
"jospa ylös kohottaa sä voisit kärsäsi,
näkisit sä että terhot makuiset
minun oksissani kasvavat."
Moni samoin sokeudessaan
tieteitä ja oppia
ja tiedemiesten töitä kaikkia
on valmis moittimaan,
tuntematta
taikka muistamatta,
että niiden hedelmiä nauttii parhaillaan.
Ylimys.
Ylimys muinoin maailmasta
hovistaan läksi rikkahasta
sinne, jossa hallitsevi Pluto.
Taikka selvemmästi: hälle tuli muutto
kuolon kautta eloon parempaan.
Kuten tavallista, Tuonelaan
tuli hänkin tuomiotaan kuulemaan.
Nyt "kuka", "mistä on?" — hän kysymykset saapi.
"Syntyisin Persiasta, viralta satraapi",
hän vastoaapi;
"vaan kun — elosteltuani — eläissäni
olin heikko terveydeltäni,
niin en ryhtynytkään hallituksen toimiin,
vaan jätin kaikki sihteerini hoimiin."
"Ja itse mitä teit?" — "Söin, join ja makasin
ja papereihin allekirjoitin."
"Paratiisiin hänet!" — "Kuinka? Missä oikeus!"
tähän huudahtaa Merkurius,
asemansa unohtaen kokonaan
kiivastuksissaan.
"Ah, sä veliseni verraton",
tuomari näin virkkaa sävyisästi,
"sin' et huomannutkaan nähtävästi
että — typerähän vainaa on!
Mitä, jos hän sillä vallallansa
mikä hällä oli virassansa
itse hoitanut ois asiansa?
tuhonnut ois koko seudun kaunihin!
Mitä kansa olisikaan kärsinyt!
Siksi juuri paratiisiin pääsikin
kun toimeen mihinkään ei ryhtynyt."
Kun äsken käräjissä käväsin
näin siellä oikeudentuomarin
ja mietin että — siinä sekin istuu, vaikka
paratiisissa ois tuonkin miehen paikka!…
Lipas.