— Kissanpojasta — kätönen — sanoi husaari hymyillen ja suoristi samalla kookasta, uuteen sotilaspukuun tiukasti puristettua vartaloaan.
— Molemmat, — sanoi Sinaida ja ojensi hänelle kätensä.
Sillä aikaa kun hän suuteli niitä, katseli Sinaida hänen olkansa yli minuun.
Minä seisoin liikkumatta samalla paikalla, enkä tiennyt pitikö minun nauraa, sanoa jotakin, vai vaieta yhä edelleen. Mutta yht'äkkiä näin minä avoimesta eteisen ovesta meidän palvelijamme Feodorin. Hän viittaili minulle.
Minä astuin koneellisesti hänen luokseen.
— Mitä sinä tahdot? — kysyin häneltä.
— Teidän äitinne lähetti minut, — kuiskasi hän. Hän on pahoillaan, kun te ette ole tuonut vastausta hänelle.
— Olenko minä sitten ollut jo kauan täällä?
— Toista tuntia.
— Toista tuntia! toistin minä tahtomattani ja palasin vierashuoneeseen alkaen hyvästellä.