— Minnekäs nyt? — sanoi nuori ruhtinatar katsoen husaarin selän yli.
— Minun pitää mennä kotiin nyt... Minä saan siis sanoa äidilleni, lisäsin, kääntyen vanhan ruhtinattaren puoleen, — että te tulette meille kahta käydessä.
— Niin, sanokaa niin!
Ruhtinatar otti nopeasti esiin nuuskarasiansa ja haisteli sitä niin äänekkäästi, että minä aivan vavahdin. — Sanokaa juuri niin, —- toisti hän rykäisten ja katsellen minua vetisillä silmillään.
Minä kumarsin vielä kerran, käännyin ja läksin huoneesta tuntien selässäni vastenmielisen tunteen, jonka nuori mies aina saa tietäessään, että hänen jälkeensä katsotaan.
— Mutta muistakaakin, herra Voldemar, pistäytyä meillä uudelleen, — huusi Sinaida alkaen taas nauraa.
— Mitähän hän aina nauraa? arvelin minä itsekseni palatessani kotiin Feodorin seuraamana, joka ei puhunut minulle mitään, kulki vain minun jäljessäni tyytymättömän näköisenä. Äitini torui minua ja oli kovin ihmeissään minun pitkästä poissaolostani. Mitähän minä olin niin kauan voinut tehdä ruhtinattaren luona? Minä en vastannut hänelle mitään, vaan läksin omaan huoneeseeni. Yht'äkkiä minun tuli hyvin ikävä. Vaivoin sain pidätetyksi kyyneleeni... Olin mustasukkainen husaarille.
V
Ruhtinatar kävi lupauksensa mukaan äitini luona, mutta ei miellyttänyt häntä. Minä en ollut läsnä heidän keskustelussaan, mutta ruokapöydässä äitini kertoi isälle, että ruhtinatar Sasekin näytti hänestä olevan _une femme très vulgaire_, että hän oli väsyttänyt äidin pyynnöillään että äitini puhuisi hänen puolestaan ruhtinas Sergeille, että hänellä oli kaikennäköisiä oikeusjuttuja — _de vilaines affaires d'argent_ — ja että hän kaikesta päättäen oli vehkeilyihin taipuvainen ihminen. Äiti lisäsi kuitenkin, että hän oli pyytänyt ruhtinattaren tyttärineen huomenna päivälliselle (kuultuani sanan: »tyttärineen», minä painoin pääni alas), — sillä olihan hän joka tapauksessa meidän naapurimme ja hänellä oli hyvä nimi.
Isäni kertoi nyt, että hän luuli muistavansa tämän ruhtinattaren; että hän oli nuoruudessaan tuntenut ruhtinas Sasekin-vainaan, hienosti sivistyneen, mutta pintapuolisen ja tyhjänpäiväisen ihmisen. Seurassa kulki hän nimellä »le Parisien» pitkäaikaisen Pariisissa oleskelunsa vuoksi. Hän oli ollut hyvin rikas, mutta oli pelissä hävittänyt kaiken ©maisuutensa — ja sitten ties mistä syystä — kenties rahojen vuoksi oli nainut erään hallintovirkamiehen tyttären, — olisi hän muuten voinut paremminkin valita, — lisäsi isäni kylmästi hymähtäen, — sen jälkeen oli hän antautunut keinotteluihin ja menettänyt kaiken omaisuutensa.