— Mennään nyt, — sanoi hän, — mitä te siinä seisotte? Hyvät herrat, sallikaa minun esitellä: tämä on herra Voldemar, meidän naapurimme poika. Ja nämä — lisäsi hän kääntyen minun puoleeni ja osoittaen kutakin erikseen, ovat: kreivi Majevskij, tohtori Lushin, runoilija Maidanov, entinen kapteeni Nirmatskij ja Belooserov, husaari, jonka te jo olette tavannut. Rakastakaa ja kunnioittakaa toisianne.
Minä olin siihen määrin hämilläni, etten edes tervehtinyt ketään kunnollisesti. Tohtori Lushinissa minä tunsin saman tummaverisen herrasmiehen, joka niin säälimättömästi oli nolannut minut puutarhassa; toiset olivat minulle tuntemattomia.
— Kreivi! — jatkoi Sinaida, — kirjoittakaa herra Voldemarille lippu.
— Se ei ole oikein, — sanoi kreivi hiukan puolaksi murtaen. Hän oli hyvin kaunis, komeilevasti puettu tumma mies, jolla oli ilmehikkäät, ruskeat silmät, pieni, siro nenä ja ohuet viikset pienen suun yläpuolella. — Eihän hän ole ottanut osaa meidän panttileikkiimme.
— Ei, se ei ole oikein, toistivat Belooserov ja entinen kapteeni yht'aikaa. Jälkimäinen oli noin nelikymmenvuotias mies, rumuuteen asti rokonarpinen, kiharatukkainen kuin neekeri, vähän kumaraharteinen ja vääräsäärinen. Yllään hänellä oli napittamaton sotilastakki ilman olkalappuja.
— Kirjoittakaa lippu, sanon minä, — toisti ruhtinatar. — Mitä niskoittelua tuo nyt on? Herra Voldemar on tänään ensimäistä kertaa kanssamme ja siksi ei laki vielä koske häntä. Ei mitään vastustelua! kirjoittakaa vain, minä tahdon sitä!
Kreivi kohautti olkapäitään, mutta kumarsi kuitenkin myöntymykseksi päätään, otti kynän valkoiseen, sormusten koristamaan käteensä, repäsi palan paperia ja alkoi kirjoittaa siihen.
— Sallikaa minun kuitenkin selittää herra Voldemarille, miten asia on, — alkoi Lushin pilkallisella äänellä, — hänhän on aivan ymmällä. Katsokaas, nuori mies, me leikimme panttileikkiä. Ruhtinattaren on täytynyt jättää pantti ja sillä, joka nyt sattuu nostamaan onnenlipun, on oikeus suudella hänen kättään. Ymmärsittekö, mitä minä teille sanoin?
Minä katsahdin vain häneen ja seisoin siinä yhä edelleen kuin huumaantuneena. Sinaida hyppäsi uudelleen tuolille ja alkoi taas pudistella hattua. Nuoret miehet asettuivat taas hänen ympärilleen ja minä menin toisten mukana.
— Maidanov, — sanoi ruhtinatar kookkaalle nuorelle miehelle, jolla oli laihat kasvot, pienet, kapeat silmät ja hyvin pitkä, musta tukka. — Teidän tulee runoilijana olla jalomielinen ja luovuttaa lippunne herra Voldemarille, että hänellä olisi kaksi mahdollisuutta yhden asemesta.