Mutta Maidanov pudisti kieltävästi päätään ja heilautti pitkää tukkaansa.
Kaikkein viimeiseksi pistin minä käteni hattuun, otin lipun ja avasin sen... Jumalani, mitä tunsinkaan, nähdessäni siinä sanan: suutelo!
— Suutelo! — huudahdin tahtomattani.
— Hei! hän on voittanut, — huusi ruhtinatar. — Kuinka minä olenkaan iloinen.
Hän hypähti alas tuolilta ja katsahti minuun niin säteilevän iloisesti, että pelkäsin sydämeni halkeavan rinnassani. — Oletteko te iloinen — kysäisi hän minulta.
— Minäkö?... — sopersin minä.
— Myykää minulle lippunne, särähti yht'äkkiä Belooserovin ääni aivan korvani juuressa. — Annan teille siitä sata ruplaa.
Minä vastasin husaarille sellaisella pahaaennustavalla katseella, että Sinaida alkoi taputtaa käsiään ja Lushin huudahti: hyvä, hyvä!
— Mutta, lisäsi hän, — minun tulee seremoniamestarina pitää huolta siitä, että sääntöjä tarkasti noudatetaan. Herra Voldemar, notkistakaa toista polveanne. Sellainen on laki meillä.
Sinaida asettui eteeni, pani päänsä hiukan kallelleen ikäänkuin paremmin pitääkseen minua silmällä ja ojensi minulle kätensä. Maailma musteni silmissäni. Yritin laskeutua toiselle polvelleni, mutta putosin molemmille ja kosketin niin kömpelösti huulillani Sinaidan sormia, että hänen kyntensä raapaisivat nenänpäätäni.