— Ja kuinka vanha oli Antonius silloin? — kysyi Sinaida.
— Joka tapauksessa hän oli vielä nuori mies, — huomautti Malevskij.
— Niin, nuori, — toisti Maidanov vakuuttavalla äänellä.
— Anteeksi, — huudahti Lushin, — hän oli yli neljänkymmenen.
— Yli neljänkymmenen, — toisti Sinaida katsahtaen häneen nopeasti.
Kohta sen jälkeen minä menin kotiin.
— »Hän rakastaa», kuiskasivat huuleni hiljaa... »Mutta ketä?»
XII
Päivät kuluivat. Sinaida kävi yhä kummallisemmaksi, yhä käsittämättömämmäksi. Kerran menin hänen luokseen ja tapasin hänet istumassa olkituolilla pää painuneena pöydän terävää särmää vasten. Hän ojentautui... hänen kasvonsa olivat aivan kyynelten vallassa.
— Kas tekö siinä! — sanoi hän katkerasti hymyillen. — Tulkaas tänne.