— _Silence!_ — huudahti Maidanov, joka puhui huonosti ranskaa.
— _Merci_, — sanoi hänelle Sinaida. — No niin, ruhtinatar kuuntelee imartelua, hän kuuntelee soittoa, mutta ei katso kehenkään vieraaseen. Kuusi akkunaa on avattuna ylhäältä alas asti, katosta lattiaan, ja niiden takaa näkyy tumma taivas kirkkaine tähtineen, ja pimeä puutarha suurine puineen. Ruhtinatar katsoo puutarhaan. Siellä on puiden luona suihkulähde: se häämöttää pimeässä pitkänä, pitkänä kuin haamu. Ruhtinatar kuulee läpi puheen ja soiton hälinän veden hiljaisen solinan. Hän katsoo ulos ja miettii: te olette herrat kaikki jaloja, viisaita, rikkaita, te olette ympäröineet minut, te panette arvoa jokaiselle minun sanalleni, te olette kaikki valmiit kuolemaan jalkojeni juuressa, minä hallitsen teitä... mutta tuolla suihkulähteen äärellä seisoo ja odottaa minua hän, jota minä rakastan, joka hallitsee minua. Hänellä ei ole yllään kallisarvoista pukua, eikä kalliita kiviä, ei kukaan häntä tunne, mutta hän odottaa minua ja uskoo minun tulevan — ja minä tulen, ei ole sellaista mahtia, mikä voisi minua pidättää, silloin kun minä haluan mennä hänen luokseen ja jäädä hänen luokseen ja kadota hänen kanssaan sinne puiston pimeyteen, puitten huminaan, suihkulähteen solinaan...
Sinaida vaikeni.
— Oliko se mielikuvitusta? kysyi Malevskij ivallisesti.
Sinaida ei edes katsonut häneen.
— Mutta mitä me, hyvät herrat, olisimme tehneet, — alkoi yht'äkkiä Lushin, — jos me olisimme olleet noiden vieraitten joukossa ja olisimme tienneet tuosta onnenpojasta suihkulähteen luona?
— Odottakaa, odottakaa, — keskeytti Sinaida: — minä sanon teille itse, mitä itsekukin teistä olisi tehnyt. Te, Belooserov, olisitte vaatinut hänet kaksintaisteluun; te, Maidanov, olisitte kirjoittanut hänestä epigrammin... Muuten, ei — te ette osaa kirjoittaa epigrammeja; te olisitte kirjoittanut pitkän runon Barbier’n tyyliin hänestä ja antanut painaa tuotteenne »Telegraf'iin». Te, Nirmatskij, olisitte ottanut häneltä rahaa lainaksi — ei, vaan te olisitte lainannut hänelle korkoa vastaan; ja te, tohtori... — Hän pysähtyi... Kas sitäpä minä en tiedäkään, mitä te olisitte tehnyt.
— Henkilääkärinä ollen, — vastasi Lushin, — minä olisin neuvonut ruhtinatarta olemaan pitämättä tanssiaisia, kun ei hän kerran vieraistaan välitä.
— Kenties te olisitte ollut oikeassa. Entäs te, kreivi...
— Niin, minäkö? — kysyi Malevskij ilkeä hymy huulillaan.