Isäni kohautti olkapäitään ja kohensi hattua päässään, mikä seikka aina ilmaisi hänessä kärsimättömyyttä... Sitte kuului sanat: Teidän täytyy erota tuosta... Sinaida ojentautui suoraksi ja ojensi kätensä... silloin tapahtui jotain aivan uskomatonta: Isäni kohotti äkkiä piiskan, jolla oli pudistanut tomua takistaan — ja minä kuulin kovan läimäyksen osuvan tuolle kyynärpäähän asti paljaalle kädelle. Vaivoin sain pidätetyksi huudahduksen. Sinaida vavahti, katsoi ääneti isään ja vieden hitaasti kätensä huulilleen painoi suudelman punertavalle viirulle kädessään. Isäni heitti syrjään piiskansa ja juosten nopeasti rappuja ylös katosi rakennukseen...
Sinaida käännähti, levitti kätensä, taivutti päänsä taaksepäin ja katosi myös akkunasta.
Pelästyksestä ja kauhusta aivan ymmälläni peräydyin minä takaisin, juoksin läpi poikkikadun ja palasin joenrantaan. En voinut käsittää mitään. Tiesin, että isäni, joka tavallisesti oli hyvin kylmä ja pidättyväinen, joskus voi saada ankaria raivokohtauksia... mutta sittenkään en minä voinut ymmärtää sitä, mitä olin nähnyt... Mutta siinä samalla tunsin myöskin, ett'en minä koskaan elämässäni voisi unohtaa tuota Sinaidan liikettä, katsetta, hymyä, ja että hänen kuvansa, tuo uusi kuva, joka aivan odottamatta oli astunut eteeni, oli ainaiseksi syöpynyt mieleeni. Katselin ajatuksiinsa vaipuneena joelle, enkä huomannut, että kyyneleet alkoivat valua silmistäni. Häntä lyödään, ajattelin minä, lyödään... lyödään...
— No mitäs sinä mietiskelet — annappas hevoseni! — kuulin isäni sanovan takanani.
Ojensin koneellisesti hänelle suitset. Hän hypähti Elektrikin selkään... viluinen hevonen nousi takajaloilleen ja hyppäsi puolitoista syltä eteenpäin... mutta isäni taltutti sen pian; hän työnsi kannukset sen sivuihin ja löi sitä nyrkillä kaulaan... Eipäs pitänyt olla piiskaa, mumisi hän itsekseen.
Minä muistin äskeisen piiskanlyönnin ja vavahdin.
— Mihinkäs sinä sen olet pannut? — kysäisin isältä vähän ajan kuluttua.
Isäni ei vastannut, vaan ratsasti edelle. Tavoitin hänet. Tahdoin välttämättä nähdä hänen kasvonsa.
— Tuliko sinulle ikävä yksin ollessasi? — sanoi hän hampaittensa välistä.
— Hiukan. Mihinkä sinä pudotit piiskasi? — kysyin häneltä taas.