— Hän ajaa tarantassissa, — keskeytti Arkâdi. — Älä yhtään kursaile hänen kanssaan. Hän on kelpo poika, vaatimaton semmoinen; saatpa nähdä.
Nikolai Petrôwitshin kuski talutti hevoset ulos pihasta.
— No liiku liukkaasti, paksu parta! — virkkoi Bazârow hollimiehelle.
— Kuulit sä Mitjûha! — puuttui puheesen toinen hollimies, kädet lammasnahka-turkin takaratkoissa. — Kuulit sä, minkä nimen herra sulle sujautti? Paksu oletkin parta.
Mitjûha viittasi vaan kädellään ja rupesi kiskomaan ohjaksia hiestyneen keskihevosen päältä.
— Joutukaa pojat, joutukaa auttamaan! — huudahti Nikolai
Petrôwitsh, — saatte juomarahaa!
Muutamassa minutissa oli saatu hevoset valjaisin. Isä poikineen kävi kaleskoihin. Pjotr kiipesi kuskin viereen. Bazârow hyppäsi tarantassiin ja painoi päänsä nahkatyynyihin. Molemmat ajoneuvot läksivät liikkeelle.
III.
— Vai niin, vainen; vai olet sinä nyt kandidaati ja matkalla kotia! — puheli Nikolai Petrôwitsh, kosketellen milloin poikansa olkapäätä, milloin polvea. — Viimeinkin!
— Kuinkas setä jaksaa? — kysäisi Arkâdi. Hän oli kyllä täynnään vilpitöntä, melkein lapsellista iloa, mutta tahtoi kumminkin niin pian kuin mahdollista tehdä lopun nykyisestä liikutuksen tunnelmasta ja kääntää puheen jokapäiväisiin asioihin.