— Mitäpäs minä sanoisin? Ei ihmisiä yleensäkään maksa ikävöidä, saatikka minua.
— Miksikä niin?
— Minä olen vakava mies, ei minusta ole hauskuutta kellekään. Enkä minä osaa puhuakaan.
— Nyt vaaditte mielistelyjä minulta Jevgêni Vasiljewitsh.
— Ei ole minun tapojani. Tiedättehän te itsekin, että minä olen mahdoton elämän siroihin puoliin, niihin, joita te niin suuressa arvossa pidätte.
Rouva Odintsôw puraisi nenäliinansa kolkkaa.
— Te saatte ajatella mitä tahdotte, mutta minun tulee ikävä teitä, lähdettyänne.
— Jääpihän tänne Arkâdi, — virkkoi Bazârow. Toinen kohautti hiukan olkapäitään.
— Minun tulee ikävä, — toisti hän.
— Todellakin? Ei sitä ikävää kauan kestä kumminkaan.