— Sikareja parhaasta päästä, — vastasi Arkâdi.
— Ja siinä teette varsin järkevästi. Minäkin annan preferenssin sikareille, mutta täällä syrjäisissä seuduin on niitä sanomattoman vaikea saada.
— Älähän enää ruikuta, — keskeytti Bazârow taaskin. — Istu kernaammin tuohon sohvaan, niin että saan katsella sinua.
Vasili Ivânowitsh istahti nauraen. Kasvoiltaan hän oli hyvinkin poikansa näköinen. Otsa vain oli matalampi ja kapeampi ja suu hiukan leveämpi. Sitä paitsi hän liikahteli alinomaa, olkapäitään kohautellen, ikäänkuin takki kainaloista puristaisi, räpytti silmiään, yskähteli ja liikutteli sormiaan, jota vastoin silmiinpistävänä puolena hänen pojassaan oli jonkunlainen välinpitämätön liikkumattomuus.
— Älä muka ruikuta! — toisti Vasili Ivânowitsh. — Älä luulekaan, Jevgêni, että minä tässä aion saada, niin sanoakseni, vieraan sydäntä heltymään: nähkääs muka, millaisessa metsänkorvessa me asutaan. Minä olen päinvastoin sitä mieltä, ett'ei ajattelevalla ihmisellä ole metsänkorpea missään. Minä puolestani ainakin koetan mikäli mahdollista pitää huolta, ett'en niinkuin sanotaan, homehtuisi, ett'en jäisi ajastani jäljelle.
Vasili Ivânowitsh veti esille uuden, keltaisen nenäliinan, jonka oli ennättänyt pistää taskuunsa, käväistessään Arkâdin huoneessa. Sitä nyt huiskutellen hän jatkoi:
— En nyt puhukaan siitä, että minä, jossain määrin tuntuvilla uhrauksillakin olen pannut talonpoikani veronalaisiksi ja antanut heille omat maani kahda-tuloille. Minä pidin sitä velvollisuutenani; siinähän jo pelkkä järkevyyskin on määrääjänä, vaikka moni muu tilan omistaja ei sellaista ole ajatellutkaan. Niin, en minä siitä puhu, vaan minä puhun tieteistä, sivistyksestä.
— Niin, näkyyhän sinulla olevan "Terveyden ystävä" vuodelta 1855, — virkkoi Bazârow.
— Muuan vanha toveri lähettää sen numeroita tänne, — kiiruhti Vasili Ivânowitsh selittämään. — Mutta on meillä esimerkiksi frenologiastakin jonkun verran tietoja, — lisäsi hän, kääntyen enemmän Arkâdin puoleen ja osoittaen kaapin päällä seisovaa pientä, neliskulmaisiin numeroituihin palasiin irti otettavaa kipsipäätä; — eivätkä ole meille aivan outoja Schönleinit eikä Rademacheritkaan.
— Vieläkös täällä maaseuduilla uskotaan Rademacheria? — kysyi
Bazârow.